21. elokuuta 2011

i just wanna lay in my bed

lupaan olla tekemättä mitään. nyt kun sitä koulua on käyty yli kymmenen päivää ilman poissaoloja, niin jopas väsyttää kokoajan. kyl mä jotenkin uskon, että ehkä saan tänään pistettyä pyykkiä mut siihen sen jää. voisin tehdä sen nyt.

sillä aikaa voitte etsiä viis virhettä. oikeanpuoleinen on se aito. :)
no niin koneessa lepää. puolet suoritettu.

oon kärsiny kamalasti päänsäryistä viime aikoina. kofeiinista se ei johdu. se on todistettu jo monasti. en usko sen olevan mikään migreenikään. kai. jotenkin on ihan työkykyinen, mut samaa aikaan pää sanoo tum tum tum. loppuis tuo ku kaikki on muuten tosi jees.

pitäis lukea pessi ja illusia nyt tiistaiksi. ei huvita. oon lukenu sen lukion tokalla, lastennäytelmiä varten, puoleen väliin enkä millään jaksaisi alkaa alusta. lisäksi oon niin koukussa tällä hetkellä ruohometsän kansaan, että lukisin sen sen nyt mielelläni loppuun. jätin sen nyt kuitenkin tanelle, että saisinkin jotain aikaiseksi täällä kotona. no mulla on täällä onneks pari kattomatta olevaa tuotantokautta, ja aina voi netistä ladata lisää. eli kunnon rentsuilu päivä.
kuuntelen kuitenkin varmaa eppu nuotion musta -nimisen äänikirjan loppuu. on ollu tähän asti niin veikeä, ettei keskenkään halua jättää.
ja ainahan sitä voi lukea läksyjä jos ei oo tekemistä. ahh miten ehana sunnuntai.

koska huomen alkaa vasta varttia vailla yks koulu, olisin halunu illastaa tänään. onhan halppispäivä. toisaalta tanska on pelkkää lomailu plus turnaus, että siellä sitä kerkeää. kävi muuten pöljästi ku varattiin hotellihuonetta. siellä on samana viikonloppuna joku århus festival. tietty kaikki motelli ja potellit oli täynnä. otettiin sit kunnon hotelli, hiukka kalliimpi, mutta mikä jottei. saataampa joku yösija.
siellä ei oikein turisteilla ku kaks päivää on pelkkää pelaamista.
opettelin tossa äsken jossakin kökkö riichi-nettipelissä käsien nimiä.
pikkuhiljaa. alkaa näyttää jo hyvältä. toissapäivänä ku treenattiin, kunnon turnausaikataululla, opin varmaa enemmän ku aijemmin.
tanskas on sit sillee 22 pelaajaa. toivottavasti olisin ees 21... apuva.

oho, päänsärky lähti ku join pahaa pikakahvia. se taisi sittenkin johtua kofeiinista..

olisko sitä muuta avauduttavaa.. en ainakaan keksi. paitsi, että mul on tosi jees kavereita koulussa :)


oon unohtanu kertoa helsingin reissusta tanen kanssa. nyt vasta muistinkin.
no lyhykäisyydessään, käytiin kattoo stagen ensi-ilta joka oli itkettävä. mä tuun aina ihailee suvia. ostan sen kaikki levyt kun siitä kuullaan vielä. sitten lauantaina, vaihdettiin ronja ryövärintytär korkeasaareen, jonne mentiin ihan fiilareissa. nähtiin tiikeri ja kadhu ja vaikka mitä. sitten saatiin proprit, ku taneli kävi huomauttaa että ilves ontui. sit sielä kävi eläinlääkäri joka kehui sit meitä. : D
niin, näin ilveksen ekaa kertaa kunnolla. miun lempieläin. awws.
siel hyöri vapaana riikinkukkoja kaikkialla joka oli vähän outoa. ykskin seuras meitä kookooajan.
päästiin sit illal viel yösaunaa. ahh ku teki jaloille hyvää. kaskeloille kiitos vieraanvaraisuudesta.
ainii palatakseni stageen vielä, niin pelattiin itg:etä ku oli puoltuntii aikaa, ennen ku esitys alkoi. kiva ku lopetettiin niin oltiin ihan hiessä sitten siel katsomossa.
me näytettiin edustivilta ja hyviltä, mut sit kävi jotain..
sunnuntai oli sitten viikonlopun kruunaus särkässä. vähän harmitti ku mariam jätti tulematta ja ronja oli sit melki koko päivän yksiksee venaamas ku tultiin pois laitteista. olla kolmantena pyöränä äklöpariskunnan kanssa. varmasti harmistus oli molemmin puolinen.
silti oli ihan mahtia.
ei käyty ukossa. eikä kiepissä. hyi.
kävin kieputtimessa. elämäni suurin virhe. dislike.

kesän saldoksi siis jäi sekä särkkä, että lintsi. jee.
eiköhän kerrottavaa ollu tässä.

don't feel like picking up my phone, so leave a message at the tone
'cause today i swear i'm not doing anything

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti