hello and good-bye

oon aina pelänyt kaikkia taikauskoja ja sellasia. salaperäisellä tavalla ne on silti aina kiehtoneet. tästä huolimatta spiritismiin en koske. olis pitäny tapahtuu sillon 12weenä. ei ennää (yhyy nyt musta ei tuu kotiäitiä koskaan elämässä ja teini-spritismin-kuka-vittu-sitä-lasia-taas-liikuttaa -pelaaja).

tänään (25.01.12) silti annoin susan ennustaa mulle oraakkelikorteista. niissä on vaan hyviä juttuja ja hänen sanojensa mukaan taroteissa on paljon enemmän tulkinnallisuutta, kuin näissä. kuitekin korttien symbolejen ja sellaisten on oltava suuntaa antavaa.

kysyttiin sitten miusta ja tanelista (me ennustettiin kaks kertaa. eka toi äsken mainittu ja sit tulevaisuuden suunnitelmista, toivottavasti en nyt sekoita kumpaakaan)

ekassa tuli:

- Healer (pyydettiin käyttämään jotain 'parannus'kykyä itseeni, mitä käytän muihin. ilmeisesti myötätunto?)
- Decide (oletettavasti jotain suurta luvassa)
- Love from your parents(tarkoitus olisi kuunnella mitä perheellä on sanottavaa ja neuvoja)
- Brothers and sisters (en muista mitä me tästä tulkittiin)

merkkejä kuitenkin oli että meillä menee parempaa suuntaan.
sitten käännettiin kortteja tulevaisuuteen:
- Hello and good-bye (jokin suuri muutos on tapahtumassa, ja jotain täytyy jättää taakse)
- Definitely yes (johonkin olisi vastattava kyllä

samana iltana me saatiin kämppätarjous postissa toasilta. hiukanko oli jäätävää, kun naureskeltiin vaan susan kaa mitä noi saattais merkata.

perjantaina käytiin allekirjoittaa paperit. me ollaa nyt susipari. au-auuuu!
***

ja sitten muihin aihesiin. viikonloppuna oli teatteriviikonloppu commedia dell'arte (pirteästä nimestään huolimatta tapahtuman näytelmät oli aika synkkiä). ja siellä oli muutama esitys josta voisin sanoa muutaman sanan. saan varmaan nyt hirveet spämmi-raget jos joku eksyy tänne tai pelkästään paskan maineen, perustelemattomista mielipiteistäni, mutta näillä mennään!!

aloitetaan iiriksestä. tarina oli tytöstä, joka oli yksinäinen ja halusi ystävän. tämän hetken maailmassa, jos aikuinen ihminen kaipaa ihmisen seuraa, se tulkitaan heti seksin vonkailuksi. spontaani jutteleminen vaikutti toisesta osapuolesta friikilttä, netissä tutustuminen ei johtanu mihinkään muuhun kuin nettiseksi ehdotteluun, ilmoitustaululle jätetty ilmoitus.. noh muistuttaa pikemminkin taas itsensä myymiseltä.

elementit oli tosi hyvät! naurua tarinalta ei puuttunut.. kyllä hyvä kokonaisuus! vielä hiukan kun iiris-neidistä olisi saanut irti, mutta tuokin riitti hyvää esitykseen. kiitos!

pakko kyl tähän kohtaan sanoa, että eturivissä oli kolme kuvaajaa ja ne rapytti sitä kameraa kahde sekuntin välein. olisi nyt laittaneet sen tarkennuksen äänen pois päältä. se vähän söi esitystä ja ärsytti. no ihan sama.

mennäämpä sitten merellsiin maisemiin liisin diplomin myötä. merellä ja maan päällä oli upeasti käsikirjoitettu monologi merimiehen vaimosta. vaimo odottaa kapteeniaan kotiin ja ainakin kun hän palaa maailma on rakkauden ympäröimä. sitten kapteeni sanoo 'viikko', joka tarkoittaa milloin laivan on taas määrä lähteä. tätä tunteiden ristiriitaisuutta ja kärvistelemistä liisi kuvasi ihan mahtavasti. jopa ilman ohjaajaa hän pystyi rakentamaan itselleen persoonallisen hienon hahmon. kameran avulla ja virheistä oppimalla hän pärjäsi kyllä hattua nostettavasti. ikävää oli kuitenkin huomata näyttelijän jännitys lavalta. välillä sitä ei huomannutkaan, mutta äänen värinä ajoittain sen paljasti. toisaalta ketä hitto vie ei jännitäsi yksin lavalla ainakin viidenkymmenen silmäparin edessä?!
silti olisin toivonut enemmän sävyjä äänen käyttöön, ehkä jopa jonkun laulun liisiltä. jotain sellaisia toisen ihmisen näkökulmia olisi voinut tarvita.
loppujen lopuksi hyvin hienosti hoidettu ja lavastus oli todella tunnelmallinen ja kaunis! kiitos ystävä hyvä!

mereltä joudutaankin sitten it-luokkaan tuuliajolla näytelmän pariin. kyseessä on hyvin selkeästi tehty perhedraama. arvostan, että ei lähdetä kikkailemaan vaan luodaan hyvät hahmot ja tehdään hyvä näytelmä. teini-ikäinen tytär on lopettanut puhumasta äidilleen kun sisko lähtenyt eurooppaa kiertämään. hetken päästä isäkin vain hylkää perheen. ongelmat ovat kärvistyneet niin pahaksi, että äiti on epätoivoinen. juuri silloin sisko tulee takaisin..
hirveän vaikea selittää tätä. näytelmä oli enimmäkseen harmiton, hyvin elokuvamainen. toisaalta vinttiluokka on niin intiimitila, ettei siellä tarvitsee näyttelemällä näytellä. silti olisi ollut kiva nähdä enemmän teatterin keinoja joista olisi voinut elävöittää tarinaa. yksi spotti jossa teini-ikäinen tyttö alkaa puhua ei vaan riitä. samaistuttavassa tavallisen tutussa perhekuvauksessa olisi pitänyt jotenkin ilmetä intohimoa.
en oikein osaa selittää, mitä koetan tässä peräänkuuluttaa. ihan hyvä se oli.

sitten käydään maailman vaimojen kimppuun! medusa, rouva ikaros, rouva aisopos, rouva lasarus, frau freud ja paholaisen vaimo ovat yhdessä ja samassa naisessa nimeltä helmi. välillä ollaan paholaisen sätkynukkeja ja toisessa hetkessä huudetaan rakastetun perään. yhden parisuhteen mutkikkuus ja siinä muokkautuvat roolit voidaan tulkita tästä näytelmästä. esitys yllätti oletukseni ja oli aika hyvä. kritiikkiä jos saan sanoa on käsikirjoitukssa olleet useat luettelot, jotka olivat pikemminkin puhuttuja kuin näyteltyä. silloin miellummin tuijotti saatanan pistävää katsetta, kuin kuunteli. samoin 'farssimaisuutta' edustanut jakkaran siirtely -dialogissa, joka liian usealla toistolla vei hiukan puheen motiivia.
sitten semmoinen asia jota olisin halunut myös muutamassa muussakin monologissa:
kahden ihmisen välistä vuorovaikutusta.
kyllä, tässä se tapahtui ehkä fyysisesti, mutta miten paljon enemmän kiinnostusta tanelin hahmo olisi saanut yleisössä, kun hän olisi sanonut edes yhden repliikin. "me olemme aika samanlaisia", taisi olla repliikki, joka olisi esim sopinut. mutta minä et tuota ohjannut, se oli ohjaajan ratkaisu. hyvää oli myös live musiikki ja valojen käyttö esityksessä. propsit näistä koko työryhmälle. kiitos!

lukudraamoja oli myös viikonlopussa ja niiden kirjoittajille ja ääneen lukijoille haluan esittää kiitoksen. erittäin hyvin luettu ja tulkittu. aivan kuin olisitte oikeasti antaneet äänet hahmoille. erityisesti taivaalla ei ole yhtäkään tähteä -käsikirjoituksen tytölle, miinalle!

grande finale oli artun itse käsikirjoittama, ohjaama ja näyttelemä teos on tarina dragqueen laulajasta, joka kerää rahaa päästääkseen leikkaukseen, jotta hänestä tulisi nainen. häntä kuitenkin sitoo päätöksen teossa menneisyyden haamut ja oma managerinsa. pakkoa sanoa että mieletöntä koreografiaa ja huippu maskeeraus. jos jotain täytyisi vinkua on äänenkäyttöä, mutta mie en jää siihen nyt. kyllä se on ihan täyden vitosen arvonen veto. toivottavasti tulee vielä lisäesityksiä. oli se nimittäin aika huikea. plus esitys tarvitsi sen täyden hurraavan yleisön!!
seisoaltaan taputusta karvaisilla käsillä. bravo!

jerry spinellin romaanista tehty tähtityttö on kaunis tarina erilaisuudesta. musta oli hieno nähdä se ihmisten välinen toimiva kemia lavalla. sitä paitsi! se oli viimeinen esitys enne ku raine lähtee japaniin byyhyy. kaikilla oli myös tosi kivat vaatteet. mutta missä oli lavasteet? missä henkilöohjaus?
tarina oli ihana sitä en kiellä ja kyl mie itkeä aloin archien sanoille. hyvä miksu sie olit paras!
plus oona on oikea tähtityttö.

ja nyt menen viikonlopun henkilökohtaiseen suosikkiin - mielipuolen päiväkirjaan. odotin tältä paljon, kun sain syksyllä kuulla että joku koulussamme vetää nikolai gogolia. ah mie rakastan sen miehen nerokkuutta! näin arvosteltavan esityksen jo perjantaina ja olisin vaan toivonu, että markus olisi.. en tiedä miten se sanotaan suomeksi mutta "took his time". kiire siellä lavalla ei ole ja käsikirjoituksen vankkuudella on mahdollisuus, tauottaa ja antaa ihmisten nauraa. kyllä huomasi näyttelijä oli tehnyt kyllä roolianalyysiä arkadi ivanovitšista. kirkas ajatus, sitä mie arvostan näyttelijän työssä. se näkyi ja se oli tosi hyvä.

esitys ei ollut monologi vaan arkadin seuraama koira, joka kirjoittaa kirjeitä oli elävöitetty. samoin johtajan tytär.
olin varmaan ensimmäisellä katselukerralla nojautunut liikaa martti suosalon esittämään versioon, mutta toisella kertaan, rakastuin markuksen mielipuoleen.

en osaa sanoilla oikein kuvailla ylistystäni. oli se vaan vitun hyvä.

kauan eläköön klassikot!!