29. kesäkuuta 2010

carefree days with us are history

niin siinä sitten kävi, että löydettiin aulin kanssa eilen pikkuinen kissaystävä. emme tienneet hänen sukupuoltaan, eikä hänestä ole yhtään todistetta kuvana, mutta jälki, jonka tuo kesäkissa jätti oli sitäkin suurempi.
pikkuystävä.
oli ihana huomata, että toista pystyi auttaa.
mä sain sen haluamani kesäkissan!!
hetkittäisen huvin.
ihanan karvaisen, joka osasi käydä saniteettitiloissakin.
in memoriam.

ellei tätä karvaista välikohtausta lasketa, niin paluu arkeen on ollut, suht' normaalia. viime viikko taas on hyvin mainittava. kerronpa siitä ihan alusta lähtien!
***

palattuani provinssista, sovittiin fiamman kanssa mukava rannalta lekottelu päivä, kera henryn ja henrin. kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. kadotin nimittäin päivää ennen lompakkoni. tuona samaisena rantalöhöily päivänä, minun oli tarkoitus matkustaa vielä helsinkiin katin luokse. se kuitenkin siirtyi tunnilla.
se kuitenkin muodostui epätoivon jälkeen mahdolliseksi, jonkun ihanan ihmisen löydettyä minut facebookista ja jättäen viestiä löytäneestä lompakosta.
KIITÄN SIIS HÄNTÄ VIELÄ TÄÄLLÄ IHAN JULKISESTI YHDEN RIVIN VERRAN CAPS LOCKILLA!

sitten matkani taittui junalla helsinkiin. kontulassa minua odotti vastassa kati. jälleen näkeminen oli ratkiriemukas, ja tässä voin taas paljastaa pitäväni hänestä hyvin paljon. pitäkää tekin.
uni tuli silmään yllyttävän aikaisin meillä uupuneilla elämäntien kulkijoilla, olihan tiedossa aikainen aamuherätys;
katilla hoitamaan lumiaa ja minulla muutaman tunnin odotus ja sitten kampista kohti lintsiä suskun kanssa!
***

aamulla sain luettua viimein tohtori zhivagon loppuun, ja ostin sille laukkuun kaveriksi daniil harmsin ensikin ja toiseksi. täytyy myöntää että molemmat kirjat ovat palvelleet hyvin.
kestivät jopa riehakkaasti lintsilläkin menemättä rikki kastumisesta puhumattakaan.
puhelin taas ei ollut niin vahvaa sorttia, vaan sulkeutui jo ennen suskun näkemistä. luulin ladanneeni sen yöllä, ja muistan vetäessäni piuhan pois sen ladanneen, mutta ei kai sitten.
seurauksena oli vihainen kati kahden tunnin odotuksen jälkeen keskustassa, meidän riehuessa edelleen lintsillä.
noin viiden tunnin oleilun jälkeen, oli aikeina palata kontulaan ja soittaa katille.
akkujen vaihdon jälkeen, minua odotti vastassa pettynyt ja vihainen ihminen.

itkuhan siinä tuli itse kullekin odotellessani häntä metriksellä. olin niin häpeissäni ja pahoillani. tuhlaajappoika palasi vonkaputouksesta kastuneena ja reissusta rähjääntyneenä. naamakin oli palanut.
piristyi onneksi tuo ystäväni pikku hiljaa syötyämme jätskit ja katsottua house illan ratoksi.
häpeä kuitenkin kasvoi korkeampiin mittoihin, katin antaessa minulle lahjaksi rannekorun. se oli sävy sävyyn elinan antamaan 'bzzz' -paitaan. made for you -luki korussa pariin otteeseen, ja se sai taas silmät kastumaan. kiitos kati.
***

toisen yön jälkeen, meitä molempia odotti juhannus. pulla oli kanssamme aamiaisella ja siitä suunnistimme rautatieasemalle, jossa ronja olisi. meillä oli määränpäänä ronjan kanssa pohjanmaa. 'rytöminen', niinkuin kati sanoi alkaisi jo tänä iltana.
voin kuitenkin kertoa että minulla se alkoi väärästä suunnasta henkisenä pahoinvointina. matkaseuranamme nimittäin oli jonkin sortin ruotsinsuomalainen irstas miehen tynkä. päihtyneenä ja huonoa huumoria heitellen, meni 3 ja puolen tunnin matka tuskaisesti. sama hemmo oli nimittäin suuntaamassa kauhavalle, niinkuin toinen matkaseuralaisemme salla. todella mukava ihminen. nykyään mm. facebook kaverini.
***

niin siinä sitten kävi, että vuokrasimme seinäjoen 24h abc:en koko viikonlopuksi. paistattelimme pakokaasuja terassilla ja pulahdimme välillä pakastealtaaseen viilentymään. vip -vieraina oli mm. neandertalilainen esi-isä ja jurvan matematiikan opettaja. tarjottimella taas oli lasten viidakkopizza ylläreineen!
järjestimme kuitenkin jatkot sarvijoen koululle. kaksi karvaista ystävää toimi airueena. heidän nimensä olivat teuvo ja herra ylppö. varsin veikeitä pikkukavereita. molemmat homoja.

jamitettuamme mm. dingoa ja pmmp:tä ja volbeatia, siirryimme pihalle, ja sieltä huvimajaan katsomaan nousevaa tähteä, koko kansan suosikkia trio juhani lemmensalkoa.

ikäväksi ronja oli tässä kohtaa jossain nokkospuskassa könyämässä ja kotiin menossa, ja missasi tämän ryhmä rämän.
konsertissa soitettiin ikivihreäksi tullut paratiisi ja paranoid.
muita en oikeastaan tahdo muistaa. omat versiot sanotuksista olivat yhteislauluun yllyttävää.
kiitos juhani!
***

seuraavan päivän alku lähti saimaa-ilmiö elokuvalla. siinä kome ismo alanko oli kovin komeana siinä niin. näinkin sen perhana viikko sitten. samanlainen vaaleaverikkö vieläkin. mukavasti hytkyy siinä niin.
loppuun ei kuitenkaan ei filmiä jaksettu. baywatch kuitenkin katsottiin loppuun. pamsu oli hotti. hasseli kans. parivaljakko ei jättänyt meitä rauhaan muillakaan tv-kanavilla, ja siitäkös syntyi naurun aihetta.
***

lähdimme naapurin voimin sitten grillailemaan illemmalla, ja jatkamaan sitä mihin eilen oltiin jääty. lassi keräsi kokoon flame bussin vekottimista ja kannettavasta meille musalaitteet, ja kohta taas alkoi soida. hienosti soi panterat, downit, kari tapiot ja klamydiat. virve rostikin vieraili kappaleen verran ja poker face! grillaten ilta meni makkaraa popsien ja vaatteet pois lauleskellen !
samalla kävimme läpi jonin juttuja mm. sen että hän ei ollut provinssissa sisällä vaan porteilla ja sen jälkeen kyrkösjärvellä. samoin sen että hän piti hattivateista.

tähän kohtaan voin kertoa faktan ja se on, että joni on hyi. sinunkin kannattaa olla.
***

musiikki kaikui suht' lujaa naapuriin ja eiliset majatuttavamme saapuivat tervehtimään meitä koulunpihalle. liityttyä seuraan meitä oli noin viitisen toista. en laskenut, mutta palio.
yksi kuitenkin lähti joukostamme pois ja se oli ronja. perusteena oli seuralaistemme ikä.
siihen en voi tokaista mitään nasevaa.


kerkesi hän kuitenkin näkemään hienon lassin thrashliivin, johon kirjoitin akryylimaalilla juhani lemmensalko. samaisella värillä tein myös hienot ozzy -polvet ronjalle. vastineeksi sain sääreeni kirkkoveneen. kiitos kaunis.
ajan kuluessa ja illan lujaa mennessä, saapui meille myös poliisi setä. epäonneksi hän vain kehotti musiikkia hiljentämään, eikä liittynyt iloisiin sheikkaajiin. olihan se sääli. bileet loppuivatkin siitä ennen pitkää, vaikka ajatus oli vielä siirtyä ylös. ehkä oli vain parempi että hela hoito päättyi. väsymys alkoi olla sen mukainen, ja ihmisiä oli jo huomattavasti siihen mennessä vähentynyt.

ja niin suurilta osin se ilta päättyi. seuraavana päivänä seurasi pientä koomaa. kooman täytteisenä päivänä katsoimme kunniattomat paskiaiset ja kulkuri ja joutsenen.
sitten aprikoimme aikoja ja koomasimme.


minä ja ronja teimme kuitenkin pikku luovuuden purkauksen katille ja toivon sen saapuneen tänään perille! kas, tässä on ilmestys taiteen tuotteestamme.
***

seuraavana päivä oli sitten lähtö kotiin. heräsimme aamulla kuudelta ja kirjoitimme elinalle vieraanvaraisuus -kiitos kirjeen. saavuimme vähän ennen kahdeksaa lassin siivittämänä kurikkaan. pääsimme sieltä sitten tutuksi jo tulleelle seinäjoen abc:lle. siellä ratkaisimme sanaristikkoa. se oli varsinainen aivopähkinä. arvatenkin emme saaneet sitä valmiiksi.
matka taittui täydessä junassa lastenvainun yläkerrassa. mukavasti pystyimme seuraamaan lapsia,sekä vessassa kävijöitä. lauloimme myös disney -klassikoista tuttuja veisuja.

ja niin siitäkin reissusta selvittiin. yli huomenna minttu tulee tänne ja huomenna heidi. riihimäki rockiin olisi tarkoitus lähteä torstaina ja olla siellä viikonloppu.

joka ytimeen asti käy yksinäisyys
tänäänkin minä luovutin

1 kommentti:

  1. Tuli tosta kauhava sedästä mieleen: Jonnyn sukukokoontuminen oli Kauhavalla. Mietin, et olikoha tää mukava maailmanmatkaajapappa jtn sukua sille. Äänee en oo viel pohdintojani tuonu, vaikka Jonny onki melkei koko viime viikon meil asunu.

    P.S. Kiitos, ku mainitsit mutki täälä. Juhannus Pohjanmaalla - juhannus, joka ei koskaan unohdu. Ens vuonna pysyn kehä III:sen sisällä ^^

    VastaaPoista