mä hukun taas melankolian mereen. mä en osaa olla tavoittelematta sitä mitä muilla on. mun säkillä ei ole pohjaa. ihan kuin unelmien toteutuessa, siinä siirtyy kaksi toivetta lisää, kun yhden saa täytäntöön.onko tämä ihan luontaista ihmisolennolle? onko se pidättyneisyys halusta ja mielihyvästä mitä jossain luostareissa opitaan oikeasti se nirvana? onko tälle ikuiselle kahminnalle ja kaipauksella joku tapa päättyä? joutuuko jossain vaiheessa jokainen ihminen hulluuteensa seurauksena jonkinlaiseen katatoniseen kliimaksiin, vai onko tämä pelkästää omassa päässäni luotu ongelma. vika, virhe. käsitys. vääristynyt kuva.
ja tässä taas näemme hyvät naiset ja herrat että lääkärikielellä luokiteltu tilani, F32.10, 25€ maksanut b-lausuntoni pitää paikaansa.
mulle ei enää herää myötätuntoa. tää on ollut niin pitkäkestoista! mun pitää alkaa tästä jo pikku hiljaa parantuu. show on jo nähty!
***
tämäpä menee mielipuolen päiväkirjaksi. sekä täällä, niin kuin arjessa. sosiaaliset tilanteet ahdistaa, unelmat on silkkaa roskaa, uuteen ei jaksa tarttua ja vanha on jo nähtyä. arki on tylsää, mutta välttämätöntä, rutiineissa täytyy elää mutta tulisi kuitenkin antaa itselle elämän pikku iloja.
syöminen, syöminen, syöminen.
vitun syöminen.
se onollut koko mun hiton elämäni ongelma.
se ei koskaan mene oikein.
kun sitä ajattelee, se menee pieleen ja jos ei ajattele, niin sitten se totta vie menee pieleen.
mie en oo läpi pasko. jokanen saatanan rasvanlöllykkä näkyy heti kun sellasen tosta kurkusta nielasee alas.
säännöllisyys, se liikunta, ruoasta kieltäytyminen, tällanen shitti auttaa.
ei oksentelu, ei liika tarkkailu, ei syömättömyys.
miksi sellanen hirveä ihanteen tavottelu kuitenkin koko ajan mielessä?
miksi sitä kuvittelee että nyt kun *poing* olisin laiha maailma muuttuisi paremmaksi. ei se sen otsoonikerros siitä laajenisi, mutta miun neliömetri määräni pienenisi.
kaikki olisi muka paremmin.
kaikki kunnioittaisivat.
kuvittelenko että mä saan sen kaiken rakkauden ja kannustuksen vanhemmiltanikin sen jälkeen kun -10kg olisi pois ?
olisiko se määrä takaisin tulossa rakkauden osoituksina? ei sitten jooko lisättyä sokeria, vaikka olisi kuinka makeeta. heh heh hee.
haluan ja en halua.
jokaisen asian suhteen tuntuu silti. mua revitään nuhruisen villapaidan molemmista hihoista joka suuntaan.
haluan velloo täs pahas olos, mut samal nousta parempaan ja valoon. haluun vaikka mitä, mutta toisaalta oon tyytyväinen tähän.
haluun tavata ihmisiä mutta samalla vetäytyä kämppääni piiloon maailmaa.
voisko tästä olosta päästä eroon?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti