terveiset euroopan kulttuuri pääkaupungista, turusta. sinne vietiin tampere edustamaan punkmusikaalin ja edvardin kanssa. eli tampereen ylioppilasteattereita kaksin kappalein. turkkusessa järjestetyissä syty-festareissa oli myös kansainvälisyyttä ilmassa. raatia antavassa tuomaristossa oli mm. meillä latvialainen. naapurimaista oli myös esityksiä. ehkä ei ylistämistä sen enempää, nyt se on ohi. onneksi.
nimittäin kaksi esitystä, sunnuntaina, vieraassa kaupungissa ja vieraassa tilassa ei ollut mitenkää mukavaa. höysteenä vielä nukuttu yö koulumaijoituksessa lattialla, ja että ensimmäinen esitys oli tänään klo 10.00 aamulla.
huomenna taas vetämään huhhahhei ja keskiviikkona. sen jälkeen on onneksi viikon breikki. kyllä tää menee. sitten kun tää merkintä on loppuunväkerretty meen kuumaan suihkuun, otan kupposen teetän ja nautin sydämeni ja kantamuksieni keveydestä (joita ei enää ole). jotta omakehu voi suorastaan löyhkätä täytyy mainita, että itse alkuperäisteoksen kääntäjä oli katsomassa tänään esitystä. se tykkäs siitä isolla teellä, vielä mitä se rakasti. se oli tosi otettu ensinnäkin että oltiin tartuttu tähän tekstiin, ja kuinka oltiin saatu se elämään. meitä kehuttiin siitä, että meillä on kirkas ajatus siitä mistä puhutaan, että teksti ei ole runonlausuntaa.
niin ja sitten meidät mainittiin top kolme rangkingissä. eli kunniamaininnan kanssa palattiiin.
***
tonne valmistuatuminen meni sillee tyynyt ja makuupussit tanelta lainaten. meinasin nimittäin lähtee vasta tänä aamuna jollai bussilla tai junalla. ehkä kun pe-la oli tosi hyvin nukuttu yö, niin sitä muutti mielipidettään. oli saanu rentoutua kunnolla palapelin parissa. nimittäin niihin on nyt hurahdettu. niissä joutuu ajattelemaan, mutta eri tavalla, ja se on kevyttä puuhaa. kyhättii sitä perjantai ilta ja vielä lauantaina viis tuntii ennen kun lähin. taustan punaiset kohdat enää puuttuu.
tässä on siitä kuva.
tarkoitus olis että, jos vielä jaksais niin nyt illalla kyhäisin omaa muikkustani, mutta saattaa mennä huomiseen. väsyttää. tosi kiva oli mennä palauttaa tanellekin noi retkikamat ihan festarikunnos, kun se oli tosi freshin näköinen. tässä nyt julkisesti sanon, että minun muruni on aikas hyvännäköinen ja upea ihminen ^^.
***
nyt kun nää palaset tuli puheeksi, niin on ne ollu aika hyvä kuvaus koko viikonlopusta. siinä matkallakin tuli muutama asia lohkahdettua kohdalleen. ihmisten kanssa lähennyttiin, muutama erimielisyys selvitettiin ja omakin elämä sai nyt jonkinlaisen rotin kaikelle menneelle hajanaisuudelle. tahdon avata tätä hiukan.
tosiaan joulukuussa, tasapainottelin edvardin ja punkmusikaalin välillä kumpaan lähtisin mukaan. ajallisesti eetu oli parempi, mutta olin jo syksystä asti ajatellut musikaalin tekemistä. niin siinä sitten kävi, etten kouluun pystynyt menemään ja muutamaan tekemään sen joulukuun ja vielä tammikuun. pohjalla oltiin ja näin punkkarointi jäi. teatteri ei kuitenkaan kadonnut luota, ja henri ilmoittikin että eetuun pääsisi vielä mukaan, vaikken infotilaisuudessa ollut. kuinkas sitten kävi häh?
eli joulukuusta tähän hetkeen on jonkin aikaan, muutostan on tapahtunut. paljon. useista syistä parempaan suuntaan mennään. jotenkin tämän samalla sisäisti, kun mietti hetken että ei ole yt:llä tullut käytyä sitten tammikuun improgroundin. tähän tulee varmaan jonkinlainen muutos. kaipaan nimittäin sinne. en ehkä kaikkia asioita, mutta hienoja ihmisiä ja tätä tekemistä. prokkisten teko on kivaa, rankkaa mut kivaa. nyt tuntuu samalta kun viime vuonna pää edellän puolessa välis; väsyttää ja tekee kipeetä, mutta hymyssä suin mennää. mä voin vaan kuvitella itteni tavallaan klonkkaamassa semmosillä kainalosauvoilla, uupuneena jyrkän ylämäen käveltyä, mutta katsellen tyytyväisenä ansaittua näkymää.
auta itseäsi tänää, toista huomenna
jos on onnellinen, elän kultasuonessa
pieni hymy siivoo voi likast huonetta
musiikki on usein ylevä sekoitus ahdistusta ja riemua, surua ja pulppuilevaa iloa, odotusta, melankoliaa ja ennen kaikkea hiljaisuutta. eniten musiikki on hiljaisuutta, siksi että musiikissa piilee se, mitä ei voida pukea sanoiksi ja joka siksi sisältää niin paljon ja niin suuria mahdollisuuksia, mutta joka samaan aikaan saa minut ihmisenä käsittämään rajoitukseni ja pienuuteni. musiikki on suurta ja valtavaa, tavalla, joka ei ole pelottavaa tai kauhistuttavaa, vaan pikemminkin kutsuu eräänlaiseen nöyryyteen huolimatta siihen sisäsyntyisesti kuuluvasta, luonnollisesta hybriksestä. ja musiikki voi myös olla rajoitettua, kuten aika ja kuten elämä itse. sanotaan, että tauko on musiikin tärkein elementti. en tiedä pitääkö se paikkaansa, mutta eikö tauoissa myös elämässä näe jotakin, joka tekee "vaikutuksen", löytää "uutisia", kuin pieniä valonpilkahduksia, jotka itse asiassa ovat suuria ja merkityksellisiä?
