musiikki on usein ylevä sekoitus ahdistusta ja riemua, surua ja pulppuilevaa iloa, odotusta, melankoliaa ja ennen kaikkea hiljaisuutta. eniten musiikki on hiljaisuutta, siksi että musiikissa piilee se, mitä ei voida pukea sanoiksi ja joka siksi sisältää niin paljon ja niin suuria mahdollisuuksia, mutta joka samaan aikaan saa minut ihmisenä käsittämään rajoitukseni ja pienuuteni. musiikki on suurta ja valtavaa, tavalla, joka ei ole pelottavaa tai kauhistuttavaa, vaan pikemminkin kutsuu eräänlaiseen nöyryyteen huolimatta siihen sisäsyntyisesti kuuluvasta, luonnollisesta hybriksestä. ja musiikki voi myös olla rajoitettua, kuten aika ja kuten elämä itse. sanotaan, että tauko on musiikin tärkein elementti. en tiedä pitääkö se paikkaansa, mutta eikö tauoissa myös elämässä näe jotakin, joka tekee "vaikutuksen", löytää "uutisia", kuin pieniä valonpilkahduksia, jotka itse asiassa ovat suuria ja merkityksellisiä?musiikki on samaan aikaan suurenmoista ja pikkumaista. ennen kaikkea se kuitenkin puhuu eräänlaisesta armosta. se on vailla mitään vaatimuksia.
kaj hedman - paniikissa - seuranani ahdistus
just what the truth is, i can't say anymore
'cos i love you..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti