3. toukokuuta 2010

the rainstorm and the river are my brothers

niinhään se vappu meni ja tuli. miinukselle ei budjetti menny. päinvastoin. en juonu lainkaa. pallojen myynti ja seisoskelu oli sen verran rankkaa kaks päivää, että suoraan vaan siitä nukkumaan. tai siis melkein. ensin täytyi viedä parit ilmapallot vilkille, ja sitten lainasin vielä chapter 27:en. katsoin sen kylläkin vasta sunnuntai päivänä.
ihan hyvä tapaus. jared leto oli ruma lihavana, mutta toimi. harmittivain että tarina oli tavallaan tuttu ja tiesi mitä oli luvassa. pidin myös siitä että elokuvassa oltiin käytetty sieppari ruispellossa -tarinan juonta. yhdessä vaiheesas jopa tuntui, ettei elokuva loppuisikaan traagiseen john lennonin kuolemaan.
***


vappu tuotos menee silmälaseihin. voihdoin ja viimein nekin tulee hankittua. jarno suositteli jo puolisen vuotta sitten favoptic -nimistä pohjoismaalaista, nettisivustoa jossa saattaisi saada alle 50 eurolla silmälasit vahvuuksilla. no nyt tilaus lähettettyä. toivottavasti ilmoitusta tulee jo tämän viikon aikana.
toivottavasti ne eivät ulkonäöllisesti ihan persenaamaksi tee.
***

huomenna katsomaan minna cantin kovan onnen lapsia lauran ja äidin kanssa ylioppilasteatteriin. toivottavasti se on harrastajateatteriksi hyvä. vähänmkyseenalaistan koko paikan amatöörien jälkeen. se oli oikeasti niin huono. ihme pätemis -näytelmä. noh, tämä sentään on klassikko ja realismin edustaja. varsinaista sekavuutta ei siis ole tiedossa, toivottavasti. päinvastpoin ehkä se yllättääkin positiivisesti.
***

huomenna äikän tekstitaidonkoe ja pitäisi varmaan vähän kertailla noita käsitteitä, ja yleensäkin mistä tulee kirjoittamaan. tulisi varoa ettei sorru vierestä vastaamaan. se kun ei olisi mikään ihme. ja sit olis runo matinea aamulla. joku ruusun ja runon päivä. jotain sellaista.
***

nyt vois lopetella ton borowskin kirjan.
***

ai niin, katsoin pocahontasin eilen illalla youtubesta jossain kahdeksassa osassa. one se niin surullinen tarina.. ja ne ei ees saanu toisiaan ku kakkos osassa kuvioihin tulee se toinen john. :(

you think the only people who are people
are the people who look and think like you
but if you walk the footsteps of a stranger
you'll learn things you never knew you never knew

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti