reverend is this some conspiracy?

mua on henkisesti käytetty hyväksi. mä oon saanu yliannostuksen elämästä, enkä mä saa noustua kerran poikettua polulta. mun joka paikkaan sattuu ja sydän on kipeä. tällä kertaa mä en tiedä mikä siihen auttaa. tällä kertaa mulla ei oo mitään pakokeinoa tai ässää hihassa.

mua on pettetty ihan saatanan pahasti, mä oon kokenu nöyryytyksen huipun.
mäå en pysty tän takia ees kävelee, ja musta on vastenmielistä kattoo ihmisiin. ei ne tiedä mitä on tapahtunu. ei ne tiedä miltä tuntuu. toisaalta musta tuntuu, että mä oon vaan pelkkä saatanan kova huijari. ei tää oikeasti ole niin vakavaa ku mä spekuloin.

on se. mua kyrsii ihan saatanasti. syy miksi mä haluan muuttaa on se, että mä pääsen sairaasta uskovaisuudesta eroon. sitten mä idiottina menen viikonlopuksi kaverin luokse käymään, joissa pidetään seuroja ja harjoitetaan vapaata suuntia; se oli täydellinen shokki.
***

mua vaan väsyttää ja sattuu koko ajan. kipu on säteellä ihon ja lihan välissä kehos, joka tuntuu ja tavallaan ei. väsyttää ihan sairaasti. mä en kerta kaikkisesti vaan jaksa. mun pakka on ihan hajalla. sydän revitty ku irti, mun mielessä muodostettu moraali on spraytty mustalla, ristiks.

koko elämä on pelkkää kusetusta ja jonku normaaliuden tavoittelua, eli oikeesti mitää. mun ympärillä solisee katkeruuden puro, joka on mun syntymän ensimmäisistä päivistä aiheuttanu eroosiota.

mä oon saatanan naiivi ja tavoittelen mahdottomia. mun unelmat mielenhäiriötä, jotka tavoittelee onnee, jota ei vaan ole. missää ei oo mitää järkeä.
***

teeskentelyä, sitä tää kaikki vaan on. media on sitä, perheet on sitä, julkisuus on sitä. rosoisuus ja elämän karuus on old-fashion. realismi meni jo, mutta sitä ei voi välttää!

mä halusini repii hiuksii, huutaa kiljua ja juosta lasin läpi. mä haluan näyttää mun ruman ruumiin ihmisisille ja herättää inhon tunteita. mä haluaisin antaa niille ripauksen totuutta.
***

mitä mä oikeesti ees selitän?
järjellä ajatellen mulla on vaan paha olo, hallitsematon sellanen. mä en pääse tän tunteen yli enkä ympäri ja annan se viakuttaa muhun kokonaisvaltaisesti etten pysty muuttaa.

..you left me incomplete
all alone the memories
now unfold..

i saw him crying like a little whipped pup because of love

country music? love story? river phoenix?
- the thing called love!

katoin juuri tämän nimisen elokuvan! se oli ihan mun makuun tehty! akustinen kitara ja johnny cash ei jäänyt vähälle, ja se unelmien toteuttamisen tarve. tarinan kummalikin miehellä ja naisella. se niiden monitasoisuus, niiden arki!!! apua olin kokoajan vaan puristamassa mun ruskeaa vilttiä käsiini ja vaan haluten just tollasta!

mennään gracelandiin 14 tunnin matkan päähän, ja siellä naimisiin keskellä 24h ruokakauppaa ja sitä ennen kulutetaan yli kakskyt dollarin kolikkoa leluautomaattiin saadakseen sen muovisydänsormuksen!! sydäntä särkevää! sitten vielä drive-in movieta katsomaan kukkulan päälle sellasen vanhan pakettiauton taka -sellasesta jutusta. apua ihan älyttömän suloista!

mä oon ihan flow-tilassa ton leffan jälkeen, ja sit ku siinä on river. ei se ole mitenkään erityinen näyttelijä, todella paljon poika-rukalla olisi ollut vielä kehittymisen varaa, mutta se katse kulmakarvojen alta laulaessa, se touchi kun se soitti kitaraa, ja se jo mainittu spontaanius!
..muutenkin nyt tuli kamala hinku mennä juomaan kahvilaan 24h kuppilaan yöllä ja eritotten nashvilleen, ja tanssii countryy!!

apua tää hype ei oo loppuakseen, toi leffa vaan täytti kaikki mun hyvän leffankriteerit, ja nyt mäkin haluan tommosen ovan country-poika riverin kainaloon, joka kesken sanasodan halaa toista ja on sillee "aww, meidän ensimmäinen riitamme".
***

ja sitten muihin aiheisiin, terveisiä haraisten kodista aka miikkiksen luota. tuntuu vähän liian aikaiselta kertoa miten siellä meni, mutta nyt sain pureman kirjoittaa, niin ei viitsi heittää fiilinkiä hukkaan. lyhyesti, voin sanoa että pääni on ihan täynnä uusia näkökulmia ajatuksia, jotka todella hajanaisia ja aika henkilökohtaisia aiheita. minusta siis on turha ottaa tolkkua.

olen ainakin siitä varma, että mä en turhaan kaipaa mun unelmia. ne on niin sanotusti istutettu sinne. ne on osa mua, ja vaikkei ne lähtis heti itään,ne tulee olemaan yhteydessä kovasti mun elämän päämäärien ja sellaisten kanssa.

toinen asia jonka ainakin opin viikonloppuna, on se että mua rakastatetaan ja välitetään. vaikka se tuntuu hassulta kun sitä saan epäsuoran sijaan suorasti se on ihan normaalia. mulla on oikeus tulla nähdyksi ja rakastetuksi. kaikilla on sellainen etu!
***

tuntuu tosi vastenmieliseltä nyt kirjoittaa, sellaselta ihan liian paljastavalta. kaikki palaset ei ole vielä loksahtanut jotta niitä voisi ilmaista.

mennäänpä siis maalliseen mömmöilyyn.
muutto, muutto, muutto!
sitä siis luvassa seuraavat päivät.

mä en vieläkään oo sisäistänyt, että mä oon lähtemäs vek tästä kämpästä. mä en saa itteäni muuttaa. se uus kämppä, kun en oo vielä sisäistäny tarpeeks, tunnu kodilta. se ovikin oli lukos. ei se voi olla vielä mun.
voisin käydä heittää sitten kamaa tänä iltaan. tuskin olis paha. heh senpä teenkin.

ainiin sain mun sähköurut myytyy, jospas saisin ne kuletettuu jotennii, mulla on ilmeisesti se laatikko jossa ne oli kadoksissa. kiva kuitenkin kun sen saa säälien pois mun huoneesta katsomasta ja paikkaan jossa siitä jopa välitetään.
***

heh voisi vilkaista puhelinta, yhtään tiedä missä ympäröivä maailma menee. katinkin kanssa sunnuntai puhelu unohtui kerta kaikkiaan.
apua oonko mä palaamas arkeen takas? onko pakko?

ei hitsi läksytki vielä ja ruottin aine... arggggg

..and it's a big dream
big enough to share
like a rainbow, hanging in the air

try to change rocks into gold

mä en oo pitkään aikaan kirjotanu. ihan alko miettiä miltä se mahto tuntuakaan. julkaista tekstiä..
...
mietinnän jälkeen aika lattealta. eihän tän tarkoitus olla kun mun omaa tajunnanvirtaa. ei tässä tarvi olla sen enempää paljastuksia kuin muutakaa. aivan sama. sanotaan että tää on mun henknien nettivelvoite. enhän mä nyt hyvää tuntikausia kestänyttätyötä poiskaan heitä.

keromisen arvoiseksi menee varmaan se, että mä luin viikonloppuna arno kotron sanovat sitä rakkaudeksi -runokirjan. seoli eheä ja hyvä. selkeä tarina. kiitos heidi lainasta. palautan se sulle mitä pikimmiten.
sitten mä kävin viime perjantaina psykoterapian tutustumiskäynnillä. viimeinkin. saatan alottaa ehkä lokakuun alussa sen. riippuu ihan kelan päätöksestä!

mä oon yrittäny pitää sen, että aina kun mua pännii lähden juoksemaa. forrest gumpkin teki niin, miksen mäki. sit kesken juoksun lopuu vaan seinää ja on sillee "i don't wanna run anymore". täytyy siis pitää varansa, täytyy olla iloinen aina.
***

mä yritän tehdä läksyt ja käydä koulua, mutta nyt alkaa lipsua. ärsyttää sen rutiininomaisuus, sinne meneminen ja sieltä tuleminen. ärsyttää koko laitos. sinne kuitenkin taas huomenna.

mä oon ollu tän syksyn aika paljon saanan kanssa, mikä on hyvä. tänäänkin oltiin kimpas koko koulun kuvassa. mä oon oikeastaan tosi ilonen että se on mun ystävä ja niin reipas ja kiva. kyl mä tiedän sen virheet mutta mitä mä meen sanoo. mä tykkään sen yritteliäisyydestä ja sen rohkeudesta. mä tykkään siitä.

mä olin kattomas sen toka vikaa kesäteatteriesitystä urjalassa: akseli ja elinaa. se näytteli aunea. se oli ihan mieletön. nuorta energiaa. sitten mä näin sen kodinkin. ahh, tulee niin hymy huulille kertoessa tästä! :)
***

heidi taas on mun ikioma naapurini ja kahvikaverini. ihana lämmittävä kaulahuivini, vähän nuhruinen, mutta lämmin ja sitä rakkaampi.
nytkin oltiin siilinkarilla istuskelemassa, ja onneksi vaan kun en mä tänään pääse lenkille tossa sateessa! tai no pääsen oikeastaan, kun me käveltiin poiskin keskustassa, mutta ähhh... ei pysty.

onneksi heidini jää mun naapuriksein samoin pauli, vaikka muutankin tossa viikon sisällä pari kerrostaloa kauemmaksi. tekisi mieli katso millaista porukkaa siellä oikein pyörii.

täältä viimeistään varmaan merkintöjen määrän saattelemana arvaa lukittaudunko mä kämppää vai oon mä koko ajan menossa, sitte kun on muutettu.
***
mä tiedän, en voi sua omistaa, vain pienen hetken koskettaa

funny how i seem to care, usually i'm running scared

ihan mieletön fiilis! koulu on alkanu ja mikään ei oo muuttunu mutta silti on! toivottavasti tää olo ei katoa kun pimeä tulee, tai jotain muuta traagista.
ei mulla oo oikeastaan sanottavaa. en mä alua alkaa kuvailla milta hyvä fiilis tuntuu, tai alkaa luettelemaan mistä se koostuu. kyllähän te sen tiedätte. tää ei oo vaan mikään hetkinen olotila, vaan kokonaisvaltainen, ainakin toivottavasti. väsyttää ihan kamalasti ja unet menee entistä sekavimmiksi (nyt mä olin ostamassa hervotonta leopardikuvioista porvari laukkua satiininen vaaleanpunainen yöpukupäällä), mutta silti hymyileminen ei ole vaikeaa. se ei satu, ja sitä voi tehdä itsekseenkin. kannattaa kokeilla. vähän sama, kuin hengittämistä.

ei mulla oikeastaan ole asiaa. olkaa kiltisti tää oli tässä.

not enough but it feels right

eufoorinen olo. ollaan yli puoltoista tuntii vaan kuunneltu heidin kanssa slovareita. itketty. tuotettu ilman sanoja fiiliksiä ja riuduttu oman päänsä kanssa. kumpikaa ei puhu. ei meidän tarvi. eikä meidän tartte puuttuu toisen asioihin. me vaan kuunnellaan niitä sanotuksia, ja annetaan muistojen tulvia. jokasen laulun sanana vaikuttaa.

mä muistan ku lopetin käsitteen tosi henkilökohtanen kappale käytön. se tapahtui silloin kolme vuotta takaperin. silloin kaikki muuttui. sen vuoden mittaisen sirkuksen jälkeen..
sen jälkeen jäi jotain sanomatta, ja ne sanattomat asiat pätee vieläkin. selkeää oireilua myös muilta kanssa ihmisiltä; musiikinmaun muuttamista, hiukan pidättäymistä asennoistumista uusiin tuttavuuksiin ja yleistä epäilystä. avautuminenkin on jäänyt vähälle. eihän sitä tiedä jos vaikka kulissin kaatuminen tekisi heikoksi.
***

kuvittelen, että puristamalla silmäluomia tiukemmin kiinni, voin deletoida jotain fiiliksiä. mä yritän pyyhkiä pois ekat mielikuvat jotka se musiikki herättää. turhaan. mä nään niissä itteni. katon kritisoiden ja häveten. samoin ajatuksiani. niissä on aggressioita ja helvetisti katkeruutta. sit mä nään ihmisiä vuosien varrelta. ja sitten valokuvia, sellasia mattapintasia.
niiden noustessa pintaan, ne velloo ja velloo, niin kauan että ne lainehtii kauemmaksi. niitä koettaa upottaa syvyyteen ja niiden päälle äyskäröidään litra kaupalla vettä. silti vaan pysyy pinnalla.
***

mä pidän itteäni muita huononpana ja samas hetkes vähän parenpana kuin muut. väärin ymmärretyltä, mutta silti ihan mukiin menevältä. mä inhoon muiden nostaessa meteliä itsestä huonon itsetunnon takia, ja musta tuntuu että mä teen sitä alituiseen tapaan.
mun pitäis toises hetkes lopettaa anteeksipyytely mutta samas hetkes haluaisin pyytää sitä koko maailmalta.
mä haluaisin, että joku halais mua lujasti, ja toises hetkes ettei kukaan koskis muhun.

mä haluaisin olla jollekin niin tärkeä, että sydämeen sattuu, mutta toisessa hetkes musta tuntuu. että oon niin läpikiero ja paska ihminen etten ansaitse sitä.
nyt tekis mieli pysähtyy ihan vain tähän hetkeen, sulkea silmänsä ja jäädä haikeuden kustantamaan flow-tilaan, mutta samalla nähdä kymmenen vuoden päästä itsensä olemassa osa jotain ja esikuvana muille.

minä olen silti ihminen sinä olet silti ihminen minä luon tulevaisuuden, minä luon tulevaisuuden.. jos annat mahdollisuuden

it comes on once there's no repeat

oikein kulttuuripainotteista aamua! viikko on nyt saatu yliannostus teatteria, sekä asiakkaana että behind the scenes. tuttuja on tullut nähtyä ja suomen näyttelijäkaartiakin. tänään on sitten viimeinen ja ainut vapaapäiväni, joten siksi aion itse lähteä katsomaan ihana meri -nimisen näytelmän ja vierailevan kom-teatterin odotuksen. suhteelisen plajon odotan näitä esityksiltä. saldokseni on viikolta nimittäin jäänyt vain kolme esitystä; maanantaina rovaniemen kaupunginteatterin leiri maailman laidalla, perjantaina ranskalainen quai quest ja eilen karttunen kollektivin days of disco. viimeksi mainittu on ollut ehkä esityksistä paras.
***

tampereen teatterikesässä työni alkoivat maanantaina festivaalin avajaisissa järjestyksenvalvojana. miinan kanssa juteltiin pitkästä aikaa, ja aksu oli jakamassa pelureitten flyiereita. tylsien puheiden jälkeen, siellä esitettiin pieni katkelma tanssivasta muumilaaksosta. siinä esityksessä oli sellaista energiaa, joka tarttui katsojiin. liekö sen tehnyt ulkoilma esiintyminen vaiko itse esitys? mitään en uskalla sanoa, koska en ole teosta nähnyt.

äiti oli täällä käymässä. katsottiin 1959 - vuoden anne frankin päiväkirjasta tehty elokuva.
äitini vierailun vuoksi en viitsinyt jäädä katsomaan teatterikesän esityksiä, ettei tämän tarvinut olla yksin kotona. hyvin hän täällä kuitenkin viihtyi siivoamisen parissa. voin kertoa että lattiani pystyy nähdä! saa nähdä miten pitkään..

katsottiin me äidin kanssa vielä toinenkin elokuva viikon aikana. my life without me. pitkästä aikaa elokuva joka oikeasti jäi mieleen. se ei ollut idylli amerikkalainen, siksi se olikin hyvä.
***

titin kanssa mentiin sitten maanantaina katsomaan leiri maailmanlaidalla. oli mukava nähdä häntä, ja yllätykseksi villeäkin. oikein parasta lapsille ry:n tilaisuus.
esityksestä voi sanoa sen verran, että se käsitteli venäläisille vankien työleiriä jota saksalaiset pitivät yllä. epärehellisiä papareita, ja pelkoa jäädä kiinni. yhtäkkiä leirin pomo hirttää itsensä ja yksi arvostettu venäläinen vanki makarov karkaa. tarinan päähenkilö on suomalainen mies joka on joutunut leirille tulkiksi kielitaitonsa vuoksi.

..hmm sanotaanko, että esityksestä puuttui miehekästä ronskiutta. kaikki näyytelijät olivat sellaisia honottavia nasaaliäänisiä miehiä. ainoastaan eräs kalastaja, joka tuli saamenkääntääjksi leirille, rakensi persoonallaan tarinaan maskuliinisuutta, ja samaistumisen kohdetta. itse asiassa, tämän hahmon astuessa näyttämölle koko näytelmä alkoi pyöriä! ennen sitä, esitys oli vaikea tekstistä tarinaa, jota oli vaikea maanantai-aivoilla ymmärtää.
***

en jaksa alkaa kirjoittamaan mitä jännintä lipuntarkastus työtäni monttu-telakka-hällä akselillani, mitä harjoitin vapaalippujeni eteen. sanotaan nyt vaikka, että viuhkojen jakamiseksi ja työpareihin tutustumiseksihan se meni. erityiskiitos jaakolle, jonka kanssa työskentelin melkein koko viikon.
***
susku saapui tänne torstaina, ja vietimme elokuvalla sivistävän illan. lisäksi hän kertoi minulle intenssiivisen raportin coast to coast -reisustaan ameriikassa. yhteiseksi mielipiteeksemme tuli: sinne ja new orleans.

elokuvaksi oltiin valittu, jo pitkään suunniteltu katsottavamme velvet goldmine. viime vuonna hän sivisti minua shokeeravalla elokuvalla nimeltä rocky horror picture show. tänä vuonna kyseessä vähintään yhtä vinksahtanut spektaakkeli. sanon tämän hyvällä, nimittäin pidän näistä molemmista elokuvista hyvin paljon. ehkä jopa enemmän tästä velvetistä.

lähdetäänpä pienen kommenttifiilisten äärelle;
velvet goldmine oli ihana, erilainen, hiukan surrealistinen, musiikkipainotteinen ja evan mcgregor.
jos pitää upouudesta i love you philip morriksesta, niin pitää tästä vieläkin enemmän.
kerrankin evan ei ole se nynny isopäinen söpöpoika. tässä se on sharmikas pahis ripauksena hulluutta. ja pitkillä hiuksilla!

..ehkä tämä riittää.
***

sitten takaisin teatteriin. ranskalainen quai quest, oli mitä oli. en anna sille huonoimman näytelmän titteliä, mutta voin kertoa etten pitänyt siitä. 2h 10 min ilman väliaikaa ja vieraalla kielellä ei ollut mitään herkkua. esitys perustui tekstitysten lukemiseen, ja puutuneiden paikkojen kärsimiseen. montun tuoolit on niin epämukavat!
..jo toinen kerta kun lähden pettyneenä pois nätyn tiloista.

kritisoiminen loppuu kuitenkin tähän koska, seuraavana päivänä, eli eilen hällässä koetin tunnin tanssihetkiä, days of disco. ensiksi haluan kiittää esityksen ensimmäistä ja aloittavaa tanssijaa, jonka olemus ei ollut hentoista ja feministä, vaikka notkeutta oli kuin muille jakaa! sitten myös musiikkeja ja haastattelumuodossa muistelun omaisesti tehtyä esitystä. kyseessä ei ollut siis taitavuuden taidon näyte, vaan niiden aikojen muistelmateos!
aivan mieletön kerta kaikkiaan. hymyltä vaan ei voinut välttyä kun lopussa musiikista vastasi haastateltavien hyräilykuoro. kuulokeet päässä aikuiset nyökyttää päätä ja laulavat ehkä kappaleen nimikkokohdan ja hymiset lopun.
aivan loistavaa!
***

aikaa ole kuin reilu tunti kun pirkko saision ja marja packalén odotus pärähtää tampereen teatteriin! sen verran konkareita näyttelijöitä on kyseessä, joten uskon etteivät ne petä. onhan se nähty jo monet kerrat, kuinka vanhat näyttelijät vaan kannattavat nuoremmille suunnattuja esityksiä loppuun leppoisuusdellaan ja harmoniallaan, joka huokuu aina katsojille asti. hyvänä esimerkkinä on pyynikin kesäteatterin häräntappoase.
***

ja ensiviikolla kouluun..

with a taste of poison paradise

kirjoitettu 1.8.10

saatan saada koneen haltuuni huomenna, joten päätin nyt alkaa tässä kirjoittaa yhteenvetoa kesästä. tunnelma on piirun verran haikea, koska ne asiat jotka ovat tehneet tästä kesästä kesän, ovat siirtyneet tapahtumista muistoiksi. niitä hetkiä ei saa enää takaisin. osaksi ne unohtuvat, niin tämä meidän aivokapasiteettimme vaan toimii. meidän täytyy unhotaa jottei tiedon vastaanottaminen ei yli kuormitu - niin ainakin psykan kirjassa lukee.
käytännössä, niitä on ihan mukava lueskella jos näistä tällaisen muistelman tyngän tekee. leikitäännyt vähän muumipappaa. myrskyistä nuoruutta and that kind of staff !
***

koska heinäkuussa tein internetin ihmeellisestä maailmasta katoamis tempun, kerron kuinkas sitten kävi häh. lähdetään nyt vaikka ajasta riihimäki rockin jälkeen. kauaa ei mennyt suuntasin siitä isää ja markusta katsomaan punka harjulle. se viiden tunnin junamatka oli yhtä tuskaa. lämpimät kiitokset toimivalle tuuletukselle jok'ikisessä junassa!
suurelta osin matkani oli siis pelkkää koomaa.
***

milloin tuntee olevansa kotona?
- mulle se on se, kun on auton kyydissä ja kummallakin sivuilla näkee auringossa kiiltävää vettä.
- silloin kun istuu siihen isoveljen viereen katsomaan vuosien jälkeen yhä uudestaan, kun se pelaa heroes III might and magic:a
- se kun kadottaa ajantajun palvoessa aurinkoa rannalla ja uidessa kirkkaassa saimaann vedessä.

kaikki nämä mä sain kokea ollessani siellä.
***

frankenstein tuli luettua siellä. mary shelleyn kirjoittama hieno psykologinen teos. tarina teurasjätteistä luodusta hirviöstä, joka yksinäisyytensä vuoksi alkaa kostamaan luojalleen. yksi toisensa jälkeen menehtyy tiedemiehen läheisistä, mitä epäilyttävimmissä olosuhteissa. vaitiolo murhien syyllisen ajaa tiedemiehen turmioon! aivan mieletön!
***

punkaharjulta pukkilaan perheleirille. ensimmäisen ihanne leirin jälkeen, joka sijoittui ajalle 5-10. heinäkuuta, ei jäänyt mitään pahaa sanottavaa. oli vaikea hahmottaa, että tästä tulisi täysin erilainen. ihan ohjaajista lähtien. sekä joukko joiden kanssa vietin tämän leirin siirtyi nuorisosta lapsiin. nuorista kuitenkin huolehti senkin edestä apu-ohjaaja allu. khihhi.


sain kamalan lapsikuumeen.ei mitenkään kovan luokan, mutta hiukan lämpöä nousi. kenellä ei, kun 3-vuotias, vilkas irani-poika katsoo suklaan ruskeilla silmillään, halaa jalkaa ja kiipeää sitten syliin istumaan. ynnätään vielä parit tappelut kaksoisveljen kanssa ja sitten taas lohdun hakemista ruuti-tätin sylistä. palapelit on parasta hupia ja kaikki jotka itkee on vedetty turpaan.
ja ainiin,
auton käynistyessä se pierasee.
***

luovuutta leiriltä ei myöskään puuttunut. oheisessa kuvassa maalataan sylissäni olevan pojan profiilia. samaan aikaan vähän isommat tekivät tällaisiä kipsinaamioita. sain värittää tämän jannen oman. en keksinyt sinä hetkenä oikein mitään ja tästä nyt tuli tällainen jokerface.
***

hengähdys leirin jälkeen oli yhden päivän mittainen. tampereella vietetyn päivän jälkeen oli luvassa life 10' leiri ryttylässä. orpona muutaman tunnin yöunilla astuin lähijunaan, jossa tutustuin kuitenkin mitä matavampaan persoonaan miiaan! tämä nykytanssin pajaan mennyt tyttö oli avoin ihminen, jota kaipaan kovasti. toivottavasti näemme ensi vuonna! kaipaan myös samassa junassa ollutta hip-hopin alkeisiin mennyttä saaraa.

yhdessä me kuitenkin vietimme aikaa vasta leirin jälkeen, nuorten kesässä. oman workshoppini, eli musiikkiteatterin kanssa meillä oli lauantaina esitys eli jouduin jäämään festareille. toimin siellä järkkärinä.
***
mutta, tuota ei kaikki ollut aluksi niin ihanaa miltä tämä saattaa kuulostaa. kaikessa sosiaalisuudessani, minäkin lankean ujouden syövereihin. se ei aiheuttanut muuta kuin sopeutumis vaikeuksia.

asemalta kansanlähetysopistoon oli noin kaksi kilometriä jonka kävelimme urhoollisesti. sieltä siirryimme ilmoittautumaan. tuntui vastenmieliseltä katsoessa kaikkie halatessa toisiaan ja vaihtaessaan kuulumia. hirvitti. mihin olin tullut?
tunkeuduin kamala ulkopuolisena pulliaisena toisten leirikeskukseen, jossa he ovat kokeneet mitä unohtumattoman riparin. lisäksi olin täynnä ennakkoluuloja ja asennevammoja. pyydän nöyrästi anteeksi jälkeen päin.

kunnioitan sosiaalisia ihmisiä ja näistä nostan pöydälle ensimmäisenä timon, joka tuli juttelemaan minulle. toki niitä oli muitakin, mutta mieleeni jäi hyvin tämä komiikkapajan ahertaja kera vaaleansinisen jopon. jopa amerikan elävät oppivat sanomaan hänen pyöränsä nimen!
***
ryttylä oli kerrassaan mahtava paikka, mutta rakennusten nimet niin kuin teinilä, montsari ja kaikista pahin, mönönen särähtävät varmasti aina korvaan. sekä tutustumista ei liioin ollut. ei se mulle ollut mikää ongelma, mutta kenties jollekki hitaasti lämpiävälle?

pajassa onneksi tutustui ihmisiin. musiikkiteatteri ryhmässäni oli mm. sonja (jonka näin tänään khihih), allison, satu ja susse. poikia meillä ei ollut. opettajina meillä toimi thom graham (usa) ja michael fajgel (sveitsi)

ja:
- teimme katkelman godspellistä
- opettajat olivat mitä parhaita (älyttömän aitoja ja avoimia!!!)
- englantia tuli puhuttua varmaan vuoden edestä
- en ole ikinä oppinut noin nopeasti tanssin askelia. tanssista puhumattakaan.
***

ihmeet eivät pääty vielä tähän! topias tykistä myös samaisella leirillä ja hänen kautta tutustuin jokkeen. Jokke, joka on ensimmäinen ikäiseni joka tiesi:
- panteran
- downin
ja COC:n

ja lempi levytkin oli samat!
muutama päivä jälkite perin gn'r:stä jutellessa meni niissäkin lemmparit yks yhteen! siitähän seurasikin esiintyminen mönösessä. biisinä oli one in a million.
se meni ihan pipariksi, mutta siitä pidettiin.

me oltiin aika paljon kimpas, mie, jokke ja eetu. ryhmä-rämä. aina samalla penkillä istumassa, aina puhumassa britneyn toxicista ja kahvista. molemmat ne on hyvin sekoitetuttuna ihan hyvää. en vaihtais pooois.
***

musiikkiteatterin tekniikat oli tosi perushuttua työpajassa, mutta oli tosi jees kuulla tietsä, että samat jutut jauhetaan sekä tykissä että jossain belgian ilmaisutaito tunneilla ála thom.

mutta jotain kuitenkin tapahtui. rohkeutta, ehkä lievää kehonhallintaa. lauantaina jopa ylitin itteni!
menin vapaaehtoisena gospellattari pajaan kokeilemaan, ja kohta mä jo vedin salsaa eturivissä! hämmentävää.
***

kiitos tuntuu tosi pieneltä, mitättömältä viisi kirjaimiselta lausahdukselta suhteessa, mitä viime viikolla oppi. henkistä kasvua, fyysistä osaamista, englantia, ihmisistä, jopa itsestä.

niin monituista asiaa, jotka vain viikkoon saattaa upottaa! niistä vain ehkä hyppysellisen saa irti sen paikan fiilistä, tässä merkinnässä. eihän se ollut muuta kuin syömistä ja työpajoja lukujärjestyksessä, mutta oikeasti vieläkin enemmän.

koetan tässä edes kiittää ihmisiä:
teresa, tuuli, iitu ja eve, (kämppikset) miikkis, jv-porukka nuorten kesässä, petra ja kellih, joel, veli, sami, melina, sohvi, jurvis, kati + ne jotka unohdin tai jo mainitsin.
***

nyt tampereen teatterikesässä ja ensi viikolla helsinkiin :)