with a taste of poison paradise

kirjoitettu 1.8.10

saatan saada koneen haltuuni huomenna, joten päätin nyt alkaa tässä kirjoittaa yhteenvetoa kesästä. tunnelma on piirun verran haikea, koska ne asiat jotka ovat tehneet tästä kesästä kesän, ovat siirtyneet tapahtumista muistoiksi. niitä hetkiä ei saa enää takaisin. osaksi ne unohtuvat, niin tämä meidän aivokapasiteettimme vaan toimii. meidän täytyy unhotaa jottei tiedon vastaanottaminen ei yli kuormitu - niin ainakin psykan kirjassa lukee.
käytännössä, niitä on ihan mukava lueskella jos näistä tällaisen muistelman tyngän tekee. leikitäännyt vähän muumipappaa. myrskyistä nuoruutta and that kind of staff !
***

koska heinäkuussa tein internetin ihmeellisestä maailmasta katoamis tempun, kerron kuinkas sitten kävi häh. lähdetään nyt vaikka ajasta riihimäki rockin jälkeen. kauaa ei mennyt suuntasin siitä isää ja markusta katsomaan punka harjulle. se viiden tunnin junamatka oli yhtä tuskaa. lämpimät kiitokset toimivalle tuuletukselle jok'ikisessä junassa!
suurelta osin matkani oli siis pelkkää koomaa.
***

milloin tuntee olevansa kotona?
- mulle se on se, kun on auton kyydissä ja kummallakin sivuilla näkee auringossa kiiltävää vettä.
- silloin kun istuu siihen isoveljen viereen katsomaan vuosien jälkeen yhä uudestaan, kun se pelaa heroes III might and magic:a
- se kun kadottaa ajantajun palvoessa aurinkoa rannalla ja uidessa kirkkaassa saimaann vedessä.

kaikki nämä mä sain kokea ollessani siellä.
***

frankenstein tuli luettua siellä. mary shelleyn kirjoittama hieno psykologinen teos. tarina teurasjätteistä luodusta hirviöstä, joka yksinäisyytensä vuoksi alkaa kostamaan luojalleen. yksi toisensa jälkeen menehtyy tiedemiehen läheisistä, mitä epäilyttävimmissä olosuhteissa. vaitiolo murhien syyllisen ajaa tiedemiehen turmioon! aivan mieletön!
***

punkaharjulta pukkilaan perheleirille. ensimmäisen ihanne leirin jälkeen, joka sijoittui ajalle 5-10. heinäkuuta, ei jäänyt mitään pahaa sanottavaa. oli vaikea hahmottaa, että tästä tulisi täysin erilainen. ihan ohjaajista lähtien. sekä joukko joiden kanssa vietin tämän leirin siirtyi nuorisosta lapsiin. nuorista kuitenkin huolehti senkin edestä apu-ohjaaja allu. khihhi.


sain kamalan lapsikuumeen.ei mitenkään kovan luokan, mutta hiukan lämpöä nousi. kenellä ei, kun 3-vuotias, vilkas irani-poika katsoo suklaan ruskeilla silmillään, halaa jalkaa ja kiipeää sitten syliin istumaan. ynnätään vielä parit tappelut kaksoisveljen kanssa ja sitten taas lohdun hakemista ruuti-tätin sylistä. palapelit on parasta hupia ja kaikki jotka itkee on vedetty turpaan.
ja ainiin,
auton käynistyessä se pierasee.
***

luovuutta leiriltä ei myöskään puuttunut. oheisessa kuvassa maalataan sylissäni olevan pojan profiilia. samaan aikaan vähän isommat tekivät tällaisiä kipsinaamioita. sain värittää tämän jannen oman. en keksinyt sinä hetkenä oikein mitään ja tästä nyt tuli tällainen jokerface.
***

hengähdys leirin jälkeen oli yhden päivän mittainen. tampereella vietetyn päivän jälkeen oli luvassa life 10' leiri ryttylässä. orpona muutaman tunnin yöunilla astuin lähijunaan, jossa tutustuin kuitenkin mitä matavampaan persoonaan miiaan! tämä nykytanssin pajaan mennyt tyttö oli avoin ihminen, jota kaipaan kovasti. toivottavasti näemme ensi vuonna! kaipaan myös samassa junassa ollutta hip-hopin alkeisiin mennyttä saaraa.

yhdessä me kuitenkin vietimme aikaa vasta leirin jälkeen, nuorten kesässä. oman workshoppini, eli musiikkiteatterin kanssa meillä oli lauantaina esitys eli jouduin jäämään festareille. toimin siellä järkkärinä.
***
mutta, tuota ei kaikki ollut aluksi niin ihanaa miltä tämä saattaa kuulostaa. kaikessa sosiaalisuudessani, minäkin lankean ujouden syövereihin. se ei aiheuttanut muuta kuin sopeutumis vaikeuksia.

asemalta kansanlähetysopistoon oli noin kaksi kilometriä jonka kävelimme urhoollisesti. sieltä siirryimme ilmoittautumaan. tuntui vastenmieliseltä katsoessa kaikkie halatessa toisiaan ja vaihtaessaan kuulumia. hirvitti. mihin olin tullut?
tunkeuduin kamala ulkopuolisena pulliaisena toisten leirikeskukseen, jossa he ovat kokeneet mitä unohtumattoman riparin. lisäksi olin täynnä ennakkoluuloja ja asennevammoja. pyydän nöyrästi anteeksi jälkeen päin.

kunnioitan sosiaalisia ihmisiä ja näistä nostan pöydälle ensimmäisenä timon, joka tuli juttelemaan minulle. toki niitä oli muitakin, mutta mieleeni jäi hyvin tämä komiikkapajan ahertaja kera vaaleansinisen jopon. jopa amerikan elävät oppivat sanomaan hänen pyöränsä nimen!
***
ryttylä oli kerrassaan mahtava paikka, mutta rakennusten nimet niin kuin teinilä, montsari ja kaikista pahin, mönönen särähtävät varmasti aina korvaan. sekä tutustumista ei liioin ollut. ei se mulle ollut mikää ongelma, mutta kenties jollekki hitaasti lämpiävälle?

pajassa onneksi tutustui ihmisiin. musiikkiteatteri ryhmässäni oli mm. sonja (jonka näin tänään khihih), allison, satu ja susse. poikia meillä ei ollut. opettajina meillä toimi thom graham (usa) ja michael fajgel (sveitsi)

ja:
- teimme katkelman godspellistä
- opettajat olivat mitä parhaita (älyttömän aitoja ja avoimia!!!)
- englantia tuli puhuttua varmaan vuoden edestä
- en ole ikinä oppinut noin nopeasti tanssin askelia. tanssista puhumattakaan.
***

ihmeet eivät pääty vielä tähän! topias tykistä myös samaisella leirillä ja hänen kautta tutustuin jokkeen. Jokke, joka on ensimmäinen ikäiseni joka tiesi:
- panteran
- downin
ja COC:n

ja lempi levytkin oli samat!
muutama päivä jälkite perin gn'r:stä jutellessa meni niissäkin lemmparit yks yhteen! siitähän seurasikin esiintyminen mönösessä. biisinä oli one in a million.
se meni ihan pipariksi, mutta siitä pidettiin.

me oltiin aika paljon kimpas, mie, jokke ja eetu. ryhmä-rämä. aina samalla penkillä istumassa, aina puhumassa britneyn toxicista ja kahvista. molemmat ne on hyvin sekoitetuttuna ihan hyvää. en vaihtais pooois.
***

musiikkiteatterin tekniikat oli tosi perushuttua työpajassa, mutta oli tosi jees kuulla tietsä, että samat jutut jauhetaan sekä tykissä että jossain belgian ilmaisutaito tunneilla ála thom.

mutta jotain kuitenkin tapahtui. rohkeutta, ehkä lievää kehonhallintaa. lauantaina jopa ylitin itteni!
menin vapaaehtoisena gospellattari pajaan kokeilemaan, ja kohta mä jo vedin salsaa eturivissä! hämmentävää.
***

kiitos tuntuu tosi pieneltä, mitättömältä viisi kirjaimiselta lausahdukselta suhteessa, mitä viime viikolla oppi. henkistä kasvua, fyysistä osaamista, englantia, ihmisistä, jopa itsestä.

niin monituista asiaa, jotka vain viikkoon saattaa upottaa! niistä vain ehkä hyppysellisen saa irti sen paikan fiilistä, tässä merkinnässä. eihän se ollut muuta kuin syömistä ja työpajoja lukujärjestyksessä, mutta oikeasti vieläkin enemmän.

koetan tässä edes kiittää ihmisiä:
teresa, tuuli, iitu ja eve, (kämppikset) miikkis, jv-porukka nuorten kesässä, petra ja kellih, joel, veli, sami, melina, sohvi, jurvis, kati + ne jotka unohdin tai jo mainitsin.
***

nyt tampereen teatterikesässä ja ensi viikolla helsinkiin :)