not enough but it feels right

eufoorinen olo. ollaan yli puoltoista tuntii vaan kuunneltu heidin kanssa slovareita. itketty. tuotettu ilman sanoja fiiliksiä ja riuduttu oman päänsä kanssa. kumpikaa ei puhu. ei meidän tarvi. eikä meidän tartte puuttuu toisen asioihin. me vaan kuunnellaan niitä sanotuksia, ja annetaan muistojen tulvia. jokasen laulun sanana vaikuttaa.

mä muistan ku lopetin käsitteen tosi henkilökohtanen kappale käytön. se tapahtui silloin kolme vuotta takaperin. silloin kaikki muuttui. sen vuoden mittaisen sirkuksen jälkeen..
sen jälkeen jäi jotain sanomatta, ja ne sanattomat asiat pätee vieläkin. selkeää oireilua myös muilta kanssa ihmisiltä; musiikinmaun muuttamista, hiukan pidättäymistä asennoistumista uusiin tuttavuuksiin ja yleistä epäilystä. avautuminenkin on jäänyt vähälle. eihän sitä tiedä jos vaikka kulissin kaatuminen tekisi heikoksi.
***

kuvittelen, että puristamalla silmäluomia tiukemmin kiinni, voin deletoida jotain fiiliksiä. mä yritän pyyhkiä pois ekat mielikuvat jotka se musiikki herättää. turhaan. mä nään niissä itteni. katon kritisoiden ja häveten. samoin ajatuksiani. niissä on aggressioita ja helvetisti katkeruutta. sit mä nään ihmisiä vuosien varrelta. ja sitten valokuvia, sellasia mattapintasia.
niiden noustessa pintaan, ne velloo ja velloo, niin kauan että ne lainehtii kauemmaksi. niitä koettaa upottaa syvyyteen ja niiden päälle äyskäröidään litra kaupalla vettä. silti vaan pysyy pinnalla.
***

mä pidän itteäni muita huononpana ja samas hetkes vähän parenpana kuin muut. väärin ymmärretyltä, mutta silti ihan mukiin menevältä. mä inhoon muiden nostaessa meteliä itsestä huonon itsetunnon takia, ja musta tuntuu että mä teen sitä alituiseen tapaan.
mun pitäis toises hetkes lopettaa anteeksipyytely mutta samas hetkes haluaisin pyytää sitä koko maailmalta.
mä haluaisin, että joku halais mua lujasti, ja toises hetkes ettei kukaan koskis muhun.

mä haluaisin olla jollekin niin tärkeä, että sydämeen sattuu, mutta toisessa hetkes musta tuntuu. että oon niin läpikiero ja paska ihminen etten ansaitse sitä.
nyt tekis mieli pysähtyy ihan vain tähän hetkeen, sulkea silmänsä ja jäädä haikeuden kustantamaan flow-tilaan, mutta samalla nähdä kymmenen vuoden päästä itsensä olemassa osa jotain ja esikuvana muille.

minä olen silti ihminen sinä olet silti ihminen minä luon tulevaisuuden, minä luon tulevaisuuden.. jos annat mahdollisuuden