pää on jossain ihan kuusessa mutta sormillahan tätä tekstiä syynnätään. kuvittelen vaan koko ajan sitä, kun mä pakkaan reppuun tyynyn, ja kun mä pääsen käyttää sitä matkalla. ei ole tuo unimatti ollut tullakseen sitten kello viiden jälkeen. kummallista. kerkesin mä kuitenkin unia nähdä kummallisia kerrassaan. mä olin usa:ssa kesän ja äiti jä täti tuli välistä moikkaa mua. kävin kuitenkin siinä koulua (joka näytti punkaharjun kunnan talolta), joka oli vieläpä tykki.en nyt ala kertoa tarkempia yksityiskohtia, mutta epäoikeuden mukaisuutta, mustasukkaisuutta ja muita typeriä juttuja unesta ei puuttunut. kaikki vaan kuvasti mun huonoa itsetuntoa. kauneuden pelkoa ja tällä tavoin menetystä.
siinä missä muutkin ihmiset itsestään ajattelevat, niin mäkin pidän itseäni rumana ja ärsyttävänä ihmisenä. haluisin jatkuvasti vain pyytää anteeksi, viedessä huomioni itseeni puhumattakaan muihin huoliini. en halua sääliä. silti sydämessäni toivoisin olevani jotain, jokin muukin kun ulkopuolinen.
en ole ajatellut näitä asioita hetkeen, mutta nää on kyllä samat asiat toistunu since shit muuttumattomina. ehkä hienommin tai rosoisemmin ilmaistuna.
***
viikonlopun päättää tyylikkäästi tänää black label society. joken kanssa mennää kattoo, mutta en voi kieltää toivovani nähdä tyyliin mickoa tai nicoa. haluaisin hymyillä heille. näyttää että menee paremmin.
parin viikon päästä elina tulee käymään. minä niin pidän tästä ihmisolennosta. hänen kanssaan saa vain olla. ja nauraa.
***
eilinen näytelmä oli kyllä mielenkiintoinen. käsitteli hiukan erikoisella tavalla, ihmisten pelkoa kohdata muita ihmisiä, ja kuinka vältellä niitä. tässä tapauksessa ihmiset korvattiin nukeilla. muuta en sano. käykää itse katsomassa. loppu oli henkeäsalpaava ja osa osalta esitys aukeni. teatteri siperia tekee helposti lähestyttävää modernia teatteria, jonka saattaisi tavallinen pulliainenkin löytää jotain sanomaa.arvosta sitä. samoin kun mustaa valkoisella ilmoitettuna, että näytelmä on sitten sekava ja ikään kuin päiväkirjamainen, että koettakaa kestää.
herranjestas nyt päivän sulattelun jälkeen se oli nerokas.
kakkos puolella ei omasta mielestäni, ollut niin lahjakasta näyttelijäntyötä mihin molemmat olisivat pystyneet. käsikirjoituksen nerokkuus kuitenki piti näytelmän edelleen hyvänä.
lähdettiin siitä sitten tanen kanssa siihen lähelle pieneen hämyiseen kuppilaan kahville. oikeastaan se oli joku pubin tapainen, mutta tosi viihtyisä. saatiin pipariakin siinä keksien kera. suloiseksikin meitä tuo baarimikkotar kehaisi. juteltiikin tosi maan ja taivaan välillä. aika taas vaihteeksi vaan menee tajuamatta yhtään mistään mitään. no ei se väärin oo.
***
nyt koetan kovasti saada katia kiinni, että tietäisi tuunko stadii aikasemmin ku ajattelin vaiko kuudeksi. keikkahan tässä se main point on, mutta olisihan se kiva sunnuntai puhelun sijaan sunnuntai puhella. :)
saa nähä kui äijän käy.
***
minä nauran auringolle.
sekin nauraa.
on tyhmää nauraa auringolle.
isä ja äiti ja eno ja täti
eivät koskaan naura sille.
sillä he ovat isoja ihmisiä.
ja isot ihmiset ovat viisaita.
ja viisaat eivät näe mitään.
viisaat eivät ymmärrä mitään.
viisaat eivät yhtään tunne aurinkoa.
mutta minä olen tyhmä
ja nauran auringolle.
minä melkein luulen, aurinko,
että sinäkin olet tyhmä.
me nauramme viisaita, aurinko.
uuno kailas - minä nauran auringolle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti