hmm aamu sitte alkoi paniikkikohtauksella. näin unta että juoksin tykin portaita yhtä vanhaa luokkatoveriani henkeni edestä karkuun. pinnallinen hengitys ja pelko ei ollut kadota aamulla sitten millään. ei sitä olo yhtään auttanut musiikkiryhmän rumpujen soitto, joka vaati suorittamista ja hermostutti. iltapäivä meni kuitenkin ok.mie hymyilen nyt.
...ja koen empatiaa siitä että, toiselta loppuu kahvi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti