why aren't you bathed in the limelight?

auvoisaa keskiviikko iltaa. ei ole ollut aikaa taas kirjoittaa. viime viikolla oli bodomiitti sirkus ja ensi vilta häämöttää ensi viikon perjantaina. stressiä stressiä. tänää sitten meni siihen pisteeseen ettei parku ollut kaukana ja vaan lysähdin sängylle.

mitä tapahtui viime viikolla?

oli st. patrickin päivä. otettiin tanen kanssa molemmat käsivarteen apilat, joku vajaa tunti ennen kuin elina saapui treelle. esittelin sen sitten seuraavana päivänä yhteisöryhmässä kun piti tuoda jokin itselle tärkeä esine. khihi.

hän merkitsee minulle paljon. ja sellaiset ihmiset jotka näkee mua sen joka päivä, ovat varmaan kyllästymiseen asti kuullet sen. ongelmat eivät ole kadonneet mutta on se the power of love aikamoista. sillä yhdellä oli synttärit ennen. hemmotelin sitä ronjan ja elinan valmistuksessa auttamalla valkosuklaa juustokakulla ja eripari villasukilla. toin ne jo sille maanantai yönä kun se tuli ranskasta. oli ikävä. eilen annoin sille vielä sitten huovutetun kissa asetelman.

en mä yhtään lapsellinen ole, heh he.

mutta kun sen seuraassa ei tunnu siltä.

se naiivi luovuus ei katoa musta, enkä oikeastaan haluaisikaan. antamisen ilo on sitten toinen paheeni. koettakaa kestää.

tai antakaa minun olla mitä olen.

juotavaa ei viikonlopulta puuttunut. lauantaina aloitettiin ja sunnuntaina oli lievästi sanottuna huonossa kunnossa. kunnon känni_sekoilua. kortsujen puhaltelua, kaatuilua ja alastomuutta. normisunnuntai.

hulluus oli siis torstaista eteenpäin se sana joka kuvasi viime viikon loppua.

välillä sitä pitää ollaki. koska rankkaa tämä kevät on myös ollut. kuvittelisi ettei kun ei ole koulussa, mutta sitä suuremmalla syyllä on ollut todella rankkojen asioiden äärellä. sellaistan tiedostamattomienkin. asiat ovat päässeet valoon.

***

en osaa sanoa loppu viikosta yhtään mitää kun muru sairastaa. tarkoitus oli pitää kolmoissynttärit perjantaina, mutta suhteessa mun viime aikaiseen juomiseen näin saattaa olla parempi.

palataanpa vielä tuohon tanen lahjaan, eli noihin villasukkiin. kerroin äitille eilen tästä gentlemanista ja mainitsin kudonneeni hälle villasukat. se oli ihmeellistä. äiti tietää että olen aina ollut huono käsitöissä, kuuntelemaan ja hahmottamaan ohjeita ja nyt kaikki olikin helppoa.

ehkä se muitten kärsivällisyys opettaa ja uskallus kysyä auttoi siihen paljon. ei ollut painetta tehdä.

se myös merkitsee, että pystyn ehkä opiskelemaan ja vastaanottamaan tietoa :)

***

meistä moni potilas lopettaa perjantaina hoidon ja ystävyys mitä on luonut ja ajatukset kovin haikeiksi. en osaa vieläkään ymmärtää että joitain, niin läheiseksi tulleita ihmisiä ei enää nää, joka päivä. ei voi kertoa heille että he ovat hienoja ihmisiä saatika sitten saada neuvoa omiin ongelmiin.

mä en tuu koskaan unohtaa heitä.

haluaisin päättää tän merkinnän jotenkin piristävästi, ettei nyt nukkuminenkin mene niitten ajatusten vellomiseen.

.. ei tule oikein mitään enkä vängällä haluaisi mitään tähän survaista.

no sen voin kertoa että luin arno kotron mustan morsiammen tänään lauloin pitkästä aikaa.

vedin jenni vartiaisen kappaleen missä muruseni on. lopetanpa kappaleen sanoihin tämän.

miau.

joku liikkui lähelläni
koski poskeain
tutun käden tunsin ihollain
enkä enää epäillyt
vaan tiesin, että voin
niin kuin pieni lapsi nukahtaa