as we knew it

kuinka se on niin vaikeaa piirtää paria hassua viivaa paperille. pitäisi niistä saada pari 1920 -luvulle viittaavaa vaateharsoa ja tukkatyyliä, vanhan luonnoksen pohjalle. ei se vaan onnistu. impro alkaa joku 20 min päästä. sain yhden iltapuvun edestä ja takaa tehtyä.
kasvoista ei tarvitse edes mainita mitään. nimittäin niitä paperille ei vaan saanut.

nyt täytyy mennä. katotaan mitä tästä yöstä tulee. whihii.

/edit. klo 22.10 ->

tunti sitten loppu treenit. ihan älyttömän uuvuttavaa. ehkä harkkojen pituus vaikutti siihen. toisaalta mä oon niin onnellinen, että tässä on mahdollisuus kehittyä tosi paljon. ei sillä että opiskelee jotain hyviä ns. "mustia hevosia", jotka varastais shown aina, vaan just niitä työkaluja ja tekniikoita. että eri harjoitukset tulee vastaan ei-niin-rönsyilevinä-minä-olen-lavalla-tadaa, vaan koettaa hakea eheää ja eteenpäin kulkemista. ja jos jäätää, on mahdollisuus pelastautua.

tää nyt kuulostaa paljon sekavammalta, mitä impro oikeesti on.

se on nimittäin ihan hemmetin kivaa.

katotaan nyt miltä illal tuntuu toi luonnostelu, vai heräänkö viideltä aamulla.

jos tänää oli väsynyttä päiväsairaalassa, niin entäs huomenna?

puhumattakaan kärsimättömyydestä.

tuntuu että tuolla se on yltymässä täysiin mittoihinsa.

tarttis varmaa keinon purkaa sitä. pitäiskö sitä sitten alkaa kutoon?

***

ollaan juteltu aapon kaa tosi paljon koulun käynnistä. tai siis kun stressaan sitä. alkais nimittäin nyt koe viikko, mun muutama vuosi takaperin suunnitelmis piti olla nyt abi..

kuinkas sitten kävi häh?

toisaalta, jos asiat olis menny niinku sukulaiset, äiti ja isä ym. toivoi, niin millaisessakohan pisteessä mä olisin?

millaiset mun arvosanat olisi?

jotenkin tuntuu että mä menisin jonneki amikseen tai muuta lukion jälkee..

ei se nyt niinku tarkota jotenkaa huonoa vaihtoehtoa, tälle jossittelevalle elämälle, mutta tavallaan; mä olisin luovuttanu.

katottiin seuraavia improjen aikatauluja. puheeks tuli nätyn ja teakin pääsykokeet.

"kaikkihan me haetaan sinne tänä vuonna?"

niin no niin.. jotenki vaan tiedän, että nyt on vaan hyvä oottaa, sais siitä ekasta käynnistä kokemusta tai ei.

nimittäin:

kun mä täytin seittemäntoista, mä muistan että toivoin jotenkin harmoniaa mun elämää, tavallaan tavoitteeks tulevaan ikään.

mä toivon sitä vieläkin. siksipä odotellaan rauhassa.

ei onni löydy siitä, että uutta hamuaa
vaan siitä, että oppii saamastaan nauttimaan