14. tammikuuta 2011

turn my face against the wind

mä herään klo 13. syön jotai. dataan vähän yli tunnin. meen ehkä kupungille. palaan joskus neljältä. nukun seittemää. katon ehkä leffaa. otan unilääkkeen. ja rumba alkaa alusta.
näin on osaksi mennyt tää viikko. ehkä muutama poikkeus, näin mm. saanaa, heidiä, erkkiä ja paulia.
he ovat mun parhaita ystäviä täällä tampereella.
te olette ne lähimmät.

dexter. sitä suositeltiin mulle kolme päivää sitten. olen ekan kauden puoles välissä ja kamalassa koukussa. kuitenkin vähän pelkään yöunien puolesta. lisäksi katoin alku viikosta jigoku shoujoa. en mä kyllä sitäkään aijo kesken jättää. ihan huipua.

muuten elämä vaan laahaa eteenpäin. ei jaksa oikein mitään. ensiviikolla yritän. maanantaina on improa. sinne ei ole enää pitkä matka. pakko jaksaa.
***

pauli opetti mut eilen pelaa backgammonia. niin monimutkaisen lauta siinä pelissä, etten ole uskaltanut tutustua. jo oli kyllä aikakin. *just äsken kone tippu lattialle. no ei käyny mitään*
jotenkin hatara muistikuva että se oli vanhassa kännykässä. no niin vanhassa puhelimessa. nyt sekin lepää mun pantera, pöydän alla sijoitettuna eloktroniikka rojuihin.

toi yllä oleva kuva liityy siihen mistä juteltiin aapon kanssa viimeks. se on yks puoli mussa. se on se huomiohakuinen, naiivi, pelokas ja kaiken puolin heikoilla oleva pikkutyttö. mä olen sitä välillä.
se on astunu liian isoihin saappaisiin aivan liian aikaseen. siks se ei oo lähteny pois.

mä en oikein tiedän mitä mä tekisin sille?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti