27. tammikuuta 2011

long day, lay me low

terkkuja improgroundista! seuraavan kerran sitä olisi tarjolla huhtikuussa 28. päivä. sinne siis.
toisaalta tuonne tuli ihan kamalan paljon sellaisia ihmisiä jotka merkitsevät tällä hetkellä hyvin paljon + muutama yllätys. kiitos kun vaivauduitte. se oli vaan oikeesti todella sydäntä lämmittävää.
muutenkin meni tosi jeessisti. meidän ryhmäkemia vaan oli ihan loistavissa mitoissa. viis siitä missä joukkueessa oli; oli nimittäin äly kivaa. ja oli myös yleisöllä!

kulttuurin ei tarvitse olla raskasta, vaan hauskaa. se voi olla viihdettä. hyvin tehtyä sellaista.
***

äsken vielä pienet pelit unoa paulin kanssa. voi sitä tulee niin ikävä. lähtee sinne venäjälle kohta ihan pian. vaikka sen tajuaa niin nyt kun se lähestyy, niin vielä enemmän surettaa. no lauantaina ehkäpä tanssimaan ja huomenna ehkä keilaamaan, puhumattakaan star wars maratonista joka ehkä urakoidaan.
täytyy elää niissä pienissä hetkissä ja mennees, ja ei se minnekkää kuole. se vaan menee venäjälle.. ja sit kesäl norjaan... ja vasta elokuussa nähdään.
vitu.
kun se on niin hyvä ystävä. niin hyvä naapurikin. niin kiltti ihminen.
niin tärkeä.
***

päätettiin hoitoneuvottelussa että kuukaus olisi tarkoitus nyt tuolla päiväsairaalassa olla. elikkä hienosti v -jaksolle sitten pääsen back in business.
se että on estynyt jonkin aikaa koulusta, tarkoita että on poistunu ajasta iäsyyteen. noo-noo-noo.
aion nimittäin olla hyvinkin pian selkä. siis back. jos ymmärrät mitä tarkoitan.
***

sain sen stephen kingin piinan vihdoinkin loppuun. nyt olisi seuraavaksi tarkoitus lukea kärpästen herra. toisaalta, jotenkin sellainen tunne että pikkupoikien seikkailut viidakossa, ei ole tämän hetken fiilikseen sopiva. viime vuonna se oli näihin aikoihin alkava viehätys surrealismiin.. mitähän tällä kertaa.
onneksi nuo edward II:en harkat alkaa pukkaamaan, niin tuskin jää tuota vapaa aikaa tuollaisten miettimiseen. ylipäätään, liikaan ylimääräiseen kelailuun ja spekuloimiseen.
nyt olisi varmaa korkea aika alkaa elää. varsinkin kun sitä menneisyyttä ronkitaan oikein urakalla. vai ronkitaanko? otanko mä vaan itte sen itkun aiheeksi ja vammaiseksi tekosyyksi? onko se tekosyy?

nyt tuo koneen näytön kulmassa oleva kello kertoo olevansa kohta yksi yöllä. huisia kun ne tunnit on taas menee. minne ne on menneet?

ehkä samaa paikkaan minne miekin ihan juuri, kohta, nyt.

it won't deny me
be me for a change (fucked)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti