find my direction magnetically

just tulin edvardin treeneistä. älyttömän rankkaa jo ihan harrastajapohjalta, saatika sitten ammattilaisella. eli turha kuvitella, että meininki olis shampanjaa, iltapukuja ja armotonta juhlimista (no tuota viimestä kyllä enskassa ja kuoppajaisissa. mut se on ansaittua). fakta on, että näyttelijän perus pukeutuminen on nimenomaan hiestä märät verkkarit. luovuuden hikeä, jos sen haluaa runoollisemmaksi vääntää. väännetään mielummin se suolainen hiki niistä haisevista vaatteista poikkee.

mä otan aika vakavasti tän lavalla pelleilyn. mua alko tänään oikeesti fyysisesti koskeen rintaan kun lähdin käveleen kotiin. ei niin ettäkö sitä oltaisiin hakattu, mua vaan koski, ja se säteili muualle kehoa väsymykseen. mä olin antanu taas kaikkeni, mutten siltikään tarpeeks. jotekin kokee, että olisi niin mahdollisuus tehdä esimerkiksi vaan yks vuorosana, niin monella tavalla. sen, että se tekee parilla hassulla äänen sävyllä ei oo mitään, mitä voi sitten omilla eleillä vaikuttamaan siihen. pelkkä katsekontakti saa siitä replasta syvemmän! puhumattakaan sitten jostain kohtauksesta. siinä hetkessä niin elää.

vuorovaikutan, siis olen.

otan samaan aiheeseen liityen vähän yksinkertasemman esimerkin. näin mä ainakin koen näyttelijän pitkän taipaleen ja kehittymisen rajat:

fudispelaajan on tarkoitus saada syötettyä pallo toiselle pelaajalle. mietitään aluksi vaikkapa niitä mahdollisuuksia, millä tavoin pallon voi potkasta. maallikollakin tulee mieleen vähintää muutama erilainen vaihtoehto. pelaaja voi myös kuljettaa pallon toiselle ja siinä tulee vastaan esimerkiksi sen kentän koko, ja miten monella tapaa se voisi saavuttaa päämäärän.

ynnätään siihen pari vastustajaa, niin hektinen vuorovaikutus tilanne on valmis. siitä sitten syöttämään sille joukkuetoverille.

(sanokaa joku futari tähän kohtaan jotain, jos tää mielikuva meni ihan mönkään)

rajottomasti mahdollisuuksia. niin se vaan menee.

nyt lämpimään suihkuun ja vällyjen alle lukeen kirjaa. onneksi musiikki tuossa matkalla jo rentoutti hiukan. musiikki ja kirjat on sellanen asia, joita mä haluan harjoittaa mielellään rauhassa. toki kokemuksia voi jakaa, mutta mä uskon luku- sekä musiikkikokemuksen henkilökohtaisuuteen. sehän lähtee jo siitä tykkääkö vaikka jostain artistista vai ei.

helposti hankittava flow. suosittelen. alottaen vaikka tosta:

gonna rise up
turning mistakes into gold