elämässä sulkeutu just äsken yks ympyrä. sellainen mikä oli viime vuonna varsinainen henkireikä. se mikä kannatteli mut talven yli. nimittäin pää edellä. katsottiin tänään ennakkonäyteöksestä tehty monikamera taltiointi. toki sitä katsoessa, 25 viiden esityksen jälkeen se tuntui kovin raskaalta, puuduttavalta ja kehnolta. ehkä jos sitä itse ei olisi saanut silmistä ja korvista jatkuvasti ulos syynnätä niin se olisi varmaan ollut hyvä. toinen mikä häiritsi oli tietty oma itseni, kovasti niin mukana oleva pikku-ruut. tunnollisuudellaan ja pursuvalla energiallaan jota ei osannut suunnata oikein. uutuuden viehätys ja kaikki sellainen suorastaan haisi mussa. annan kuitenkin anteeksi, oli se osaksi aika herttainen tapaus. toivottavasti en ole oikeasti noin huono on-stage. sanokaa heti sitten jooko?
***
mä muistan tosi selkeästi miten raskas urakka toi oli, miten paha mulla välillä oli; ja kuinka mulle kirjoitettiin lähete taysin alaikästen päiväsairaalaa. sieltäei koskaan kuulunu mitää vastausta.
toki mua pelotti ihan sairaasti nähdä ihmisiä pitkästä aikaa. tuttuja. purskahdin kivasti itkuun ku se homma loppu, osaks helpotuksesta ku pelko oli turha, mut tietty pienestä haikeudesta. onneksi ihmiset otti ihan hyvin vastaan ja lyöttäyty sellasten seuraa joiden kanssa viihtyi, tavallaa nyt ku abit lähti niin ei niin paljon pelota. onhan tykis vielä mulla ystäviä :')
ystäviä myös löytyy päiväsairaalasta. ainakin kavereita. tai onkohan ne niitä ku ollaan jaettu jotain niin henkilökohtaista? no tieteellisesti vertaistukea. käytiin tänää kahvilla suvin ja juhan kanssa ja aika meni ihan rattoisasti, perus elämästä puhellen ja menneisyydestä. mä en halua tosiaankaa unohtaa noita ihmisiä, mitä mä oon siellä oppinu tuntemaan. nehän ton yhteisön luo ja nehän on myös auttanu mua parantumaan. kiitos siitä.
ehkä tämä tästä. päässä pyörii, ihmiset pyörii varsinaista karusellia. onneks uus pasila jakso luvassa.
nyt olet rakastunut taas
päin helvettiä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti