mutta ei mennä siihen, mennään tähän viikkoon.
aluksi tuntui, että tällä viikolla on ahdistanut enemmän ja todella epäoleelliset asiat, niinkuin eilen se vaan tyylin tuli tyhjästä. tai no ei oikeastaan, mutta ainakin tyhjän päiväsestä. sen takia olin itkuun purskahtamassa bussissa
"on se niin epäreilua, etten minä kävele kenenkään kanssa käsi kädessä, voi voi koska minä edes tulen kokemaan tuollaista onnea."
ja jopas sitä alkoi vituttamaan. äh en mä tykkää käyttää tota sanaa; ottaan pannuun, ahdistaan.
mutta! nyt tuntuu jotenkin siltä, että luulen niissä asioissa olevan periaatteessa järkeä. siis siinä ahdistuksessa. siis kun se on käynyt muuallakin ilmi, mutta se tavallaan se ahdistus viestii jotain. jotain sellasta ettei ole hyvä olla. joka nyt tarkastellen on ihan järkevää. se järki sanoo ettei tarvitse "uhrautua" ja olla ihmisten kanssa joiden kanssa ei halua. järki myös pistää kuulostelemaan asioita, mutta myös puolustautumaan "ei, tuo ei tarkoita mitä hän sanoo"
mulla on alkanut muodostumaan jonkin asteen ihmisarvo käsitys.¨
toisin sanoen: vittuilun vastaanotto on saattanut kasvaa, mutta mun ei tarvitse myöskään kuulla sellaidsta shaibaa. tääki on jonkin asteista järkevää pohdintaa, eikä alituista tunteiden heittelyä. tää on ittensä kunnioitusta.
ei mitään jätti muutoksia, mutta jotain sinne suuntaista pystyn hahmottamaan.
ei se itsetunto nouse tosta vaan, sen kasvattaminen on ihan helvetin rankkaa, mutta se ei tarkoita että se kasvaa, että se menisi toiseen ääripäähän. aapo sano, ettei se koskaan tulis menee sellaiseksi.
ps. miulle on tulossa ehkä hienoin tatuointi !
sinä olet ihminen muistatko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti