unta ei tipu. makeaa liikaa veressä ja päässä ajatuksia. ne on sekavia ja päämäärättömiä. niiden ainut yhteinen tekijä on masennus. joko oireena tai sitten syynä. se ei oo pelkästää typerä psyykkinen sairaus, joka tuntuu jatkuvan aina loppuun asti, eikä myöskää typerä ihminen nyhjäämässä ja suunnitelemassa itsemurhaa. musta se on ihan helvetin kokonaisvaltanen. hidastaa koneiston, kieltäytyy vastaanottamaan uuttatietoa, ei voi sietää tai suhtautuu väärin kritiikkiin. vammasta tässä on myös sairastavalla! kun ei sitä voi kattoa yhtä helposti ku syvähaavaa tos kyljes. se ku on tällee koko elimistön voimin vaikeutuva.vai onko tää vaan joku mielenkieroutuma? tai sittenkin rikkaus? miettii nyt niitä harmaitten värien skaalaa mitä melankolia tuo elämää, eihän sitä osaisi ymmärtää sitten sellaista hetkistä onnellisuutta. ei pelkäästään onnea vaan onnellisuutta toim. huom.
mä tiedän miltä tuntuu ajalta ennen tätä, vaikka mä olinkin sillo vielä lapsi. se on silti todellista. on antimasennus elämä oikeesti mahdollista kun tätä on potenu montakin vuotta?
tällä hetkellä tuntuu että ei. ihan ku olis se muurahaisleijona siellä kuopassa. there's no way out. miksi niiskuneiti sitten pääsi sieltä pois?
mä en jaksa tätä, et yks pikkane knippasu ja kaboom.
it seems no one can help me now
i'm in too deep
there's no way out
there's no way out
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti