it's in the pills that bring you down

kuuntelen juuri placebon meds -albumia. tämäpä on hyvä. heidi soitteli sitä äsken käydessään ja laitoinpa sen sitten koneelle. pelasin tuossa ja taustalla kuuntelin ja jotenkin automaattisesti sitä tuli kyynel silmään.

levyn teema on selkeästi lääkkeet. olkoon kyseessä väärinkoäyttöön tarkoitetut tai psykoosia ehkäisevä, niin se vaikutti minuun kovasti.
kaikki on ihan hyvin tällä hetkellä. oikeasti. mutta, tämä teema on ollut ihan liikaa viime aikoina pinnalla.

voin rehellisesti itse kertoa että minulla on dignosoitu pitkäaikainen keskivaikea masennus. minulla on siihen lääkitys. olen käyttänyt sitä nyt kesästä. pidin kuitenkin pienen tauon syksyllä, mutta se ei olisi kannattanut.

suhteeni mielialani tasapainoittajiini on ristiriitainen. nimittäin, musiikki ei tunnu musiikilta jos käytän niitä. tai siis se ei vie samalla tavalla mukanaan niin kuin enne. se vaan on muitten tuottamaan viihdettä. ei niinkään taidetta tai sen sellaista. tuntuu, että olen sen suhteen jotenkin ylenpalttinen.
lisäksi, en ole niin yli-energinen. tai ainakin minusta tuntuu siltä. toki otan asiat lääkkeistä riippumatta ehkä liian henkiläkohtaisesti, mutta äh, en tiedä.
olen varmaan varsinainen marttyyri jos en napsi niitä. tai siis syksyllä tuntui siltä.
yks pikkanenkin myöhästyminen bussista ja kabum!

nyt on "ihan sama" -asenteella. ärsyttää kun en osaa reagoida yhtään mistään mihinkään. voivoittelen vaan "koska olen niin vanha". ehkä sekin toki vaikuttaa, mutta silti.

seksuaalisuuteni suhteen olen myös varsinainen lahna. se ärsyttää minua. mitä vittua se munapää ajatteli kehittäessään seronilin? tyyliin varmaan "toki kun on masentunut niin on kiinnostumaton muutenkaan yhtään mistään mitään"
pää pitäisi saada pois ahdistuksesta, mutta silti ei saisi kiinnittää muihin huomiota. johan on perkele.

pitää varmaan ajatella kirahveja. ne ovat riippumattomia ikävistä asioista. ajatelkaa tekin.
***

joskus mietin, miksi sitten olisi aihetta olla ahdistunut, räjähdys herkkä ja vaipua melankoliaan aina silloin tällöin?
nimittäin nyt menee niin saatanan hyvin ettette arvaakkaan. ja niin meni jo tammikuussakin. luin juuri vanhoja merkintöjäni retro-päiväkirjaastani, lainatakseni lauraa, ja luettelin jo siellä asioista joista olen iloinen elämässäni. eivätkä ne ole menneet minnekään.

tai sitten olen vaan niin turta ja tunnevammainen paska nykyään, että iloitsen tollaisista.
tai sitten olen saanut elämääni pysyvyyttä. sellaista johon voin tukeutua kun elämä antaa takapakkia.
tai sitten elämäni on mennyt riitien takia konemaiseksi, ja en tajua enää mitään parempaa.
***

en oikeastaan valita. näin on oikeastaan hyvä. olen oppinut elämästä tästä hetkestä laskien vuodessa ihan kamalasti. pystyn jopa katsoa taakseni. tuki tulee ystäviltä siihen ja kiitän teitä siitä.
hello!