'cept the look, the look

terkkuja wienistä. koska en saanut koskaan aikaan lontoo raporttiakaan, niin en varmaan siitäkään kirjoita. tällä hetkellä kello on puolikaksi ja pörrään ronjalla, ja teen mitä hienointa top15 mies listaani. tässä se tulee:

# 15. duff mckagan
- gunnareiden basisti, herkullinen punkkari ja blondi.
vanhemmallakin iällä valtasi sydämen sauna open airissa -09 kun laulo so finen.



# 14. emile hirch
- into the wildin chirs mccandlessina hurmannut herra on ihana nasaalilla äänellään ja näyttelijän taidoillaan. esimerkiksi verraten tuohon, herra oli aivan ihana vietnamin sodasta palanut hullu taking woodstockissa.

# 13. roope latvala
- valitettavasti kovinkin alhaalle sijalle pääsit poope-parka. ihana lemmy -viiksinen, nenäkoruinen kitarasankari.
se josta ei puhuta.

# 12. jaska raatikainen
- juu juu tiedetään semmoisen teini-rällätyksen kun bodomin rumpalisti. oli se silloin muutama vuosi takaperin tosi kuuma. sen simmut ja reidet.
..nykyää
noh ... jaa-a.


# 11. sebastian bach
- tukkaheviajan kauneusaatelia. skid rown musiikkivideoita katsellessa tarttee vieläkin varoiks rievun ettei joka paikkaa kuolaa.

sääli ettei tääkään jätkäny jäänyt tuommoiseksi kaunispojaksi vaan sortui silpomaan naamansa ja soolouralle.
onneksi pojan ääni on sentään säilynyt. :)

# 10. tommy tuovinen
- pallotelin pitkään laitanko tähän profane omenin jules näverin vai tämän uuden tuttavuuteni, mygrain solistin. lopulta muistin kuinka ikävän alipainoinen tuo phil anselmon käsivarteensa tatuoinut näveri oli ja minua alkoi kuvottaa. päädyin resupartaiseen ja nappisilmäiseen tommyyn. en niinkään pidä jätkän omasta bändistä mutta luokkaretki from hellillä (dimessä) poju veti hirmuisen hyvin, että ansaitsee listasijoituksen.

# 9. vince neil
- niiskuneiti, herra mölli-laulaja oli aikanaan vaaleanpunasilla hiuspannoillaan ja sillä meikkimäärällään oikein grr. ynnätään siihen vielä oikein seksikäs ääni ja semmoinen 30 kiloa pois tämänm hetken elopainosta, niin ai ai.
ressu on musiikkivideoilla aivan ihana (live wirellä, mutta kunniamaininnan saa myös tommy too youngissa) ja kuvissa taas hemaisevan raukea. keikoilla taas jätkällä on karismaa.

#8. angus sutherland
- herra näytteli lost boys II:ssa shane powersia, mutta hänet saatetaan tuntea paremmin velipuolensa 24-tähden kieferin varjosta. tuon äsken mainitun leffan muutama kohtaus sai varsinaisen fanityttö r-eaktion pelkästään tuon tyypin olemuksesta. lisää tarttisi varmaan katsella hänen leffojaan.

# 9. sacsha gestner
- helloweenin tämän hetkinen kitaristi, jolla on upea nenä ja on ihan älyttömän pitkä ja komee. aina ilonen vaikka on tuommoinen surusilmä. söi rockperryssa -08 yngwie malmsteenin keikalla banaania.



# 6. nikki sixx
- muutama vuosi takaperin olisin pistänyt tämän tomppelin ykköseksi mutta ehkä hyvä vain ajat muuttuvat. joitkin asiat eivät. tai eivät ainakaan lähde pois vaikka ne muuttuisivat. sellaiset ovat esimerkiksi oma suhteeni mötley crüehen ja eritoteenn nikkiin.
he kickstart my heart to rock

# 5. tommy lindgren
- olen saatarin huono sanomaan jota kuta hyvä perseiseksi, mutta täytyy myötä että duracell pupu-tommy don johnson big bandista on sellainen. älttömän fiksu tyyppi muutenkin, hieno sanoittaja ja ihana ääni.



# 4. evan mcgregor
- nykyää gentlemanni-hissukan rooleja keräävä evan on aivan ihana, isosta päästään ja tylsästä kropan olomuodosta huolimatta. ainakin semmoisessa leffassa kuin velvet goldmine tämä oli homoseksuaali pahapoika, joka muistutti lavakarismallaan iggy popin ja kurt cobainin sekoitusta. laulava ja näyttelevä mies, hyvä hyvä.

viimeisiä viedään, eli ne tylsimmät ja varmasti arvattavat vastaukset ovat enää jäljellä. tähän on hyvä lopettaa sellaisen, joka on muutenkin surkutellut vammaisia mielitiettyjäni.
...
...
...
NO LOPETA JO SAATANA!

# 3. nico hartonen
- viimeisten päivien aikoina ihan liian monta kertaa mainittu aliarvostettu muusikko. ääni tulee jostain taivaan ja helvetin välirajoilta ja sitä kuuntelee sävelin että silkan puheen kera. lisäksi herralla on upeat silmät, kivoja tatuointeja, leukaparta että tuommoinen kaljupää (joka sopii hänelle äly hyvin), ai niin ja semmoinen kiva maha.
luonteessakaa mitään vikaa. ihana mies.
ai niin, laulaa semmoisessa laulu ja soitin orkas kuin godsplague.

# 2. hans matheson
- pimentoon jäänyt näyttelijä joka on viehättävä pelkällä olemuksellaan. rakastuin häneen tohtori zivagossa. rakastuin samalla tuohon prklen tarinaan. rakastuin vieläpä tuohon näyttelijä komistukseen, jota sitten koetan kyttäillä netissä uusien roolisuoritusten toivossa.

ainakin uusissa elokuvissa hän oli tuossa sherlock holmesissa lord coward, sisäministeri; ja clash of titansissa ixas, se jousiampuja.

persoonallisen näköinen, ihan väärälle vuosisadalle tuo aatelisen näköinen on syntynyt.
***

VIIMEISTÄ VIEDÄÄN

rummun pärinää. kamalaa supinaa, epätahtiin lyöviä käsiä, mukellusta...
nyt se tulloo
tattadaa!!

# 1. phil anselmo
- vitun paskamaisen tempun panteralle tehny jätkä, kauhee narkki ja muutenkin älytön ääliö. mutta silti niin vitun cool.

would you look at me now?
can you tell i'm a man?

hurry up & wait forever

hei kuume voisit alkaa pikkuhiljaa vähentää lämpösimäärää. säästettäis parit paidatki kun ne 'hikistyy' mukavaan tahtiin.
(vittu toi yks nyt angstaa sitä että joutuun nukkuu käytävällä. valitan että minen tätä taloa suunnitellut rakas toas enkä tehnyt tästä huoneesta c astetta isompaa ^___^.
ja ai niin, saatoin jo mainita että olen kivassa kuumeessa ja täältä loppuu aina parin tunnin välein ilma?)

käväsin koululla tänään. meni oikein se miten ne ihmiset katselivat sellaista ilmestystä ku ruuti. jippii.
***

koulussa ehkä mun top viis jäätävintä hetkeä on olli:

v.ekat kokeet ikinä/ eka esitelmä
iv. eka koulupäivä
iii. ekan kerran reksin luona puhuttelu/ ekan kerran pihalle heittäminen
ii. kutos luokalta pääseminen
i. käyminen opolla ja sanomas et meen ens kevään päiväsairaalaa etten tuu ekaa jaksoo.

ehkei toikaan vaan se kun se aalko siinä koneella deletoimaan mun nelosjakson lukkaria tosta noin vaan.

"vitsit mul on rankka päivä maanantain!! vittuu. hypäri, hypäri, kolmos ruokkis ja hypäri. onneks mä en ottanu sitä seiska koodii"

että tämmöistä tänään.

keräät voimia ne sanoo siellä ja koulu oottaa juu juu

mut onhan tää aika kauheeta mennä tähän pisteeseen.

niin tosiaan munhan piti olla nyt abi :)

ei hyvää päivää oikeesti.

***

hetki sitten oli paljon asiaa, ei oo enää.

ei jaksa ajatella, kirjoittaa tai sanoa.

ei jaksa ees pahoitella että tää on menny tätä.

oleminen ei oo enää sietävän keveää. ahdistaa perusoleminenkin.. tai siis sillä tavoin, et

tuntuu hyödyttömältä.

meil oli vähän yli viikko sitte improground joka meni iha jees. jossain välis veeralta kysyttiin, et mitä se haluis mennä opsikelemaan

"noo.. mä haluisin teakii tai nätyy"

mä tiedän et se tulee pääsemään sinne ja oon onnellinen sen puolesta.

se pysty noin vaan sanoo sen yt:llä, harrastajien pesässä ääneen.

mä kuulin kun sellanen ohkanen taskupeili mun sielus rikkoutu.

ne sen sirpaleet vaan kilisee mun sisällä ja ne muistuttaa.

ne muistuttaa ettei mulla oo enää unelmia.

ei siitä että joku kiva pitäis musta joskus huolta.

ei oikeesta perheestä.

puhumattakaa tehä sitä mitä mä oikeesti haluun duunaa.

ei kiinnosta.

niin sanoin sille jätkällekin josta eilen selitin.

se vihloo ja syö
joka ytimeen asti käy yksinäisyys
tänäänkin minä luovutin
annoin sen nylkeä mua

you can't effect me, don't even try

jäätää ihan sikana. kolme viikkoa, koko dime tourin ajan, nico on käskeny ettiin kollin kainaloo. joo ehkä ens vuonna joku kännisekoilu, niin mä sen aattelin. täl hetkel donna huono on kuitenki saanut taas kintereilleen jonku enkä tiä pitäiskö itkee vai nauraa. no iha sama. ainaki tää jätkä ei nukahda kesken ko patience soi, kröhöm toisin ku eräät.. muuteki onha se kiva puhuu tukkarokista pitkästä aikaa.. ei sekää mikää tosissaa otettava juttu ole mut ehkä täl hetkel 'huvi' on se juttu..
tai sanotaanpa moraalisemmin se 'hymy' kasvoilla.
***

viikko sitte oli eeppistä. on kyl nytteki.
ihanaa mennä huomen kouluun mulkoilevien silmien alle.
nyt mäki tiän miltä johnny deppistä tuntuu astuu ovesta ulos, tuhatpäiseen paparazzi joukkoo ja hokee 'en kommentoi ^_______^'
paitsi et deppi on tähä kyl huonoesimerkki, ku se alkaa keksii hienoi selityksii kaikelle.
***

katottii äitin kaa sellane leffa ku 'vielä kerran harvey'. ahh dustin hoffman ihana mies!! leffas oli lontoon miljöö ja ihana tsekkailla tuttuja paikkoja. tänää juteltii äitin siitä wienistäki alko inase jännittää. toivottavasti selvitään verenhimosilta itäisenvallan kansalaisista.
nyt nukkuu huomen herätys klo 8.
laskisipa kuume ja pakkas asteet..

let down and hanging around

takaisin tampereelle helsinki seikkailun jälkeen. ja viikon päästä wienin. hermottaa ihan hirveästi miten se tulee onnistumaan.
äiti on tulossa muutaman minuutin päästä, mutta mä oon vasta ajatustasolla raivaamisen kanssa.
jotenkin tästä insomniasta ottaa tavallaan ilon irti. tai siis, eilenkin sain niin monen monta ideaa että huh huh.
ja piirrettyä. yhden tommy leen mariamille ja sitten dimen muuten vain. tuossa tommyssa käytin vieläpä öljyliituja ja sai siihen jonkin sortinsyvyys vaikutelman. linkkaan sen tänne facebookista jahka saan sen ronjalta. mitäs muuta, tosi jees päivä. sain luettuu juuri viime yönä reija keskiahon nuortenkirjan nimeltä rastas. kannustan oikeesti ihmisiä lukee vaihtee vuoksi kaiken rankan jälkee lasten- tai nuortenkirjoi, niiden konkreettiset tapahtumat ja sellaset kehittää tosi paljon sellasta tulkinta ja havaintokykyä.
muuutenkin toi oli suomalainen teos, tekee hyvääkin lukee niitä välillä, ettei mene ihan kökkökäännössuomeksi kieli.
se kirja oli ihan jees, ei ollut liikaa 'koskaan', 'ikinä' ja 'aina' -sanoja käytetty liikaa joka tuo yleensä hallaa puhekielisille nuorisoromaaneille. vähän liian nähty tekniikka nimittäin.

***

ronja osti mulle vincent van goghin teoksista ja elämästä kertovan kirja joululahjaks. täytyy nyt ihan varta vasten mainita et toi tyyppi on ostanu ihan huippuja lahjoja nytte täs viimesen vuoden aikana. viimeks sain sen jeff buckleyn greacen joka on edelleen mitä parhain!

eli pienet ronjalle :)

käytiin se, mie ja mariam tänää music hunterissakin. vastaan tuli damageplanin new found power ja pari perkelettä. ei tää panteroituminen tunnu lähtee mikskää vain touri loppuu hähähää.

nytte äiteelle siivoo. playlisti soimaan ja kiirettä pitään.

In a deep deep sleep,
of the innocent,
I am born again.

i come home boy

ja niin viimeinen dimebag beyond forever touri on kuollut ja kuopattu. elämä jatkuu vaikkei uskoisi. tää touri on tuonut ainaki tänä vuonna ihan vitusti. saman ajan olisin ilman tota touria varmaa vetäny makeeta naamaan, kärsiny unettomuudesta vähän lisää (huom ei se puolelta öin baarista lähteminenkää korvien soidessa mitenkää sinne nukkumiselle hyödyksi ole) ja olematta tuntematta niin paljon fiiliksiä esim. henkistä ja fyysistä selittämätöntä energiaa ja lista vaan jatkuu.
***

3.50 lähtee bussi että täs on aikaa sellanen vartti. istun mäkissä koska langaton netti hähhää.

tarttis varmaa lisätä jotai siihe keikkaa liittyen. noo sold out niiku yo-talo eilen ja oli kivaa. Avaudun sitten kun pää selvillä ja on parempi hetki. hei hei ja hyvää yötä.

dimesomnia

niin siinä sitte kävi että vuorokausi ja kuus vuotta sitten kävi kamalia asioita. tsekattua jocken levyhyllyn läpi kello kertoi ajaksi puolikaksi. piti mennä nukkumaan. eikä mitää, ajatukset olivat hitaat ku heikosti päivittyvät internet sivut - ihan muualla.

setin cematary gates ja hollow yhdistelmä iskostu ja lopulta sitä sitten hajos.
tai ei oikeastaan sihen vaan ku nico ilmoitti ettei ensivuonna kierretä.
"tää oli tässä"
se osu, kolahti ja sattu. kyl se tiedettiin mutta pang. sitten tajuaa taas et dime on kuollu. Vittu.

ja nää samat asiat asiat on pyöriny sit tähän tuntiin.
rattaraa ja töttöröö.

have you wondered what heaven's like?

ei sitten unta tule palloon.
jotenkin tullut tavaksi että nukahdan pariksi tunniksi yhdeksältä illlalla ja sitten oon taas viree ja valvon johki kolmeen yöllä. sit kun käyn nukkuu kello onki jo puol kolme päivällä.
huomisen suhteen pelottaa tämä. tai siis kun tarkoitus 12 aikoihin lähteä turkuun moikkaa yhtä tribuutti pändiä kahteen kertaa + jokke ja miikkis.

ei oo kiva niitä nähdessä sitten olla puoliteholla ja haukotella koko ajan.

plus torstaina meillä on keikka yt:llä, jolla pitäisi tehdä toi lakana tässä kohta pian.

ilmeisesti tänä yönä jos se uni ei ala pikkuhiljaa nousta palloon.

hei asioita on tapahtunut tänään ja eilen.

kari tapio kuoli. kerkesin nähdä tuon onneksi provinssissa. kiitos keikastasi.

ja john lennon tänä päivänä 30 vuotta sitten.

ja diamond darrell abbott kuusi vuotta sitten.

onneksi te ja musiikkinne elää kuolemankin jälkeen. nyt te ette enää kompuroi, me talutamme teitä ihailullamme ja musiikillanne. olette meidän sydämissämme hengissä.

eikö se ole legendaarisinta kuuluisuutta, että elää kuolemankin jälkeen.

teitä ei näe ikinä on kyllä mieleen kasvava taimi, joka ei mitenkään ole pois pyrkimässä. tukahduttaa paljon ja levittää mielipahaa. sen kanssa täytyy vain elää ja hyväksyä.

se tekee kipeää, mutta eikö tässä elämässä vähän kaikki asiat tee aina viisauden hampaan poistosta läheisen kuolemaan.

ehkä on parasta vaihtaa vaikka lakanat ja peitot ja kokeilla jos se sopisi nukkumatille.

hyvää yötä.

born of this world
which is a living hell
but we'll be closer to heaven

so now, this is the art
so shred... it's only emotion

don't fuck with this

kun sä oot siinä eturivis, halaat sulle yhtä vitun tärkeetä ihmistä ja soi setin vika biisi hollow; susta tuntuu et se vinkuva mikki vihlasee sinä hetkenä muutaki korvia. muhun iskostu ja tarttu sil hetkel jotain enemmänki mukaa. elämä kouraisi sen kömpelöllä kädellä tietämättä seurauksia.

'jos..' on mun mielessä pyörivien lauseiden eka sana.
toinen mikä pyörii on toteamus;
minä rakastan panteraa.
sitä ei voi spekuloida ymmärtäkää tai ette.

hetki sitten sain olla sitä mitä olen. läsnä.
elossa.
***

tekisi vain haistattaa kaikille.
ilman katkeruutta tai sellaista. vaan itseisarvosta ja kunniasta.

let's tossing salad fuckerrrrrsss!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

so i declare a holiday

en saa millään nukutuksi, niin ehkä voisi olla hyvä aika kirjoittaa.

sairaslomani jatkuu, olen puolikuntoinen ja kokoajan väsynyt. en niinkään surullinen vaan jotenkin, en saa mitään tehtyä. aivan kuin pusertaminen ja kaikki on turhaa. loppu peleissä aina vain väsyttää.

pääsin havittelemaani punkmusikaaliin — jätin sen kesken. en yksinkertaisesti pystynyt. lisäksi kouluni olisi kärsinyt siitä niin pahasti, että sitä ylioppilaspäivää oltaisi vielä vähään aikaan nähty. haluan olla proggiksissa mukana 110% enkä voi edes kuvitella, että olisin käynyt harkoissa joskus. miten ryhmäkemian ja yleensäkään mitään saisi aikaiseksi silloin tällöin harjoittelemalla?

toisaalta tuo pätee aika moneenkin asiaan, joka minun pitäisi painaa kallooni, esimerkiksi tuo pirhanan koulun käynti.

saa kyllä nährä kui äijän käy, mä meen sinne seuraavan kerran ens vuonna. ei hyvää päivää oikeesti tätä soppaa...

***

vähän on saatu aikaiseksi mutta pistän ne nyt tänne, niinkuin sanontakin sanoo: "laiska töitään luettelee"
- luin nabokovin lolitan loppuun
- aloitin tänään rauha s. virtasenr romaania ruusunen

(kirja josta tehtiin mini tv-sarja 'pieni rakkaustarina')
- käytiin katsomaan ehkä eeppisin leffa saanan kanssa rainen luona nimeltä ninja assasins

- sain mentyä isän luokse viime torstaina. mentiin yhdessä markuksen kanssa. meni ihan hyvin. pelattiin yli 20 tuntia pokemonia nintendo 64:lla ja mä aloitin pitkästä aikaa uuden pelin yellow:ssa . addiktoiduin siihen niin pahasti että markus lainasi game boy:n mukaan. hakkasin sitä sitten junamatkat tullessa kotiin.

kotiinpaluu matkalla tuli pari pysähdystä. visiteerasin mm. irenellä simpeleellä lauantaina ja samana iltana suunnistin kouvolaan. siellä odottikin maailman paras tribuutti bändi nimeltä dimebag beyond forever, joka on viimeistä kertaa tänä vuonna. neljänä vuonna se on tullut nähtyä ja antanut pienen kosketuksen siitä mitä rakastan, nimittäin panteraa jos ei ole sattunut joku taukki huomaamaan.

joka tapauksessa, keikka oli rytmi-katissa, ja oli lievästi sanottuna orpo olo pyöriessä siellä odotellen että ghoul patrol alottaisi. siihen oli yli tunti aikaa. tuhannen kerran olin jo käynnyt kännykällä gmail - facebook väliä, mutta täyty olla jotain naputeltavaa, ettei ihan idiootilta näyttänyt.

hartosen nico oli röökikopissa. se ei ollu muutunu mikskää. sama kaljupäinen sosiaalipakkaus.

moikkasin sitä ujosti kun se käveli ohi, ja sit se halas ja tuli siihen mun pöytää vastapäätä. sitten juteltiin siinä turhia ja sökkäsin jotain saikusta kun kysy vointia. siitäpä se sitten innostui ja lähdettiin tiskille. se tarjos mulle jallukolat ja parit drinkit. ihana. muutenkin juteltiin tosi paljon. tourista, panterasta, dimebagista, mitä sille kuulu, mitä mulle kuulu ja vähän kaikesta. se oli oikeesti aivan uskomattoman aito ja upee tyyppi. ei siinä mitään, olihan se aika jäätävä tilanne että tyyliin mr. hardtone on siinä ihan vieres jonka ääntä esim rakastan ja oot luokitellu sen mun lempimiehistä johonkin top 10.. eheheehee

siinä se on vieressä ja pimittää miksi oon sinkku, ja selittää kun oon niin ihana ja tämmönen intiaanityttö. tjaa-a.

onneks silläkin menee nykyään paremmin. onnellisesti kihloissa ja kaikki vrt. joskus silloin.

ahh ihana mies...

pikku fangirl -kohtaus taas päällä, morjens.

(äh kuvien laittaminen ei onnistu, siispä googlettakaa itse jos haluatte tietää miltä hän näyttää)

keikka.

se oli mahtava. aika paljon biisejä vulgarilta, ikävä kyllä micko ei sinä päivänä noussut ollenkaa lauteille, mutta oli se kyllä kovaa kamaa. en viitsi alkaa luettelemaan biisejä, kun lauantaina olisi tiedossa sama porukka rytmikorjaamolla. täytyyhän sitä joillekin jättää vähän yllätystä mitä tulevan pitää. ;)

kunniamaininnan saa cemetery gates, jolloin nico tuli yleisöön mun taakse ja halasi. fyysinen kosketus nyt vain tällä hetkellä on ihan helvetin tärkeää. ihan sama missä mielessä. tykkään halailla. varokaa.

***

keikan jälkeen mira tuli hakemaan. hän näytti mulle kuolattavat levy- ,kirja- , vinyyli- ja muu fanikama- kokoelmansa ja haistatin niin monet kerrat hänelle että huhhuh. puhuttiin muutenkin keikoista ja sen sellaisesta. ihan ikävä on ollut häntä. kiitos viimeisestä mira, toivottavasti taas joskus nähdään!

ai niin. seuraavana päivä myöhästyin sitten junasta muutamalla minuutilla. lippuostaessa hemmetin lipunmyyjä-tantta alkoi mulle ajotuksistani motkottaa. paljon se hänen anustaan kaivaa. minä se tässä myöhästyn junasta ja pääsen myöhemmin kotiin kuin hän. pööööh ärsyttävä!!

kotoonta sitten paulille, jolta sain tilaustyön ja sitten vielä yöksi saanalle. juu kyllä tässä kohtaa voidaan huomata, että tää tilanne on jokseenkin myös omaa syytä. vois sitä välillä pysähtyä..

joka tapauksessa, sieltä en sitten saatua nosutua punkmusikaali -treeneihin, vaikka kouluun meninkin. sielläkin oli vain yksi tunti. tietenki mä sillekin nukahdin.

***

ja sit mä juoksin kristallimetsän läpi ja nyt mä oon tässä.

on tähän viikkoon mennyt myös eilinen yksinkertaisia lauseitakin ja heidin näkeminen, mutta kuten tarkoitus oli, alkaa väsyttää ja voisi tämän skriivailun lopettaa.

i must reserve my life

i can't live in the past

then set my soul free

it's time to rise

minulla on nyt asioita edessä päin:
- wienin matka
- kohta yökyllän saanalle
- huomenna punkmusikaali jamit, improharkat ja heidi illalla
- tuleva dimebag beyond forever viimeistä kertaa

mä jaksan tästä etiäpäin!

we've lived with past mistakes
can we live with our own
forgive, forget forgive
be a man, not a child

it's time to rise

save the nighttime for your weeping

vietin viime yöni ihka oikeassa mielisairaalassa. oltiin niin jännän äärellä, että nukuin melkein koko aikani. siellä oli kuoleman hiljaista, kukaan ei hymyillyt (onneks) ja päivän kohokohta oli syöminen, lääkkeiden jako ja salkkarit. hiphurraa. teki kyllä kipeä kattoo niitä mainoksia salkkareiden välissä, jossa neuvotaan ottaa heti lainaa, ja syömään juuri sitä ja sitä, että voi hyvin. noh tässä me sitten ollaan, ihan varmasti kun ei ostettu sitä terveys vitamiini juomaa :) heti kun kotiin päästään, niin ostetaan, ja jopas olo kohenee hip vitun hei.
uniongelmat eivät loppuneet siinä yhdessä yössä, vaikka yritys oli kova kera unilääkkeen; kämppikseni lievästi sanottuna kuorsasi aika lailla.

siellä valuivat minuutit, ja kyllä aina kun kerkeää pelataan korttia tai neulotaan. mitäs muita urbaanilegendoja, ai niin! siellä ei ole sitä yhtä johtavaa skitsofreenikkoa jotka tuottaa muille aina mielipahaa. ne ihmiset oli siellä ku vanhuksia nuorten aikuisten kropissa. aika traagista, että voi olla tollasessa pisteessä.
pahinta oli, että tänä aamuna siellä oli sellasia mua nuorempia ja ikäsiä työharjoittelijoita. kiva mennä hakee sieltä lääkkeitä, ku semmoset kikattelevat hoitsut niitä jakelee. se oli suorastaan nöyryyttävää.
***

no en ollu tarpeeksi pipi. lupasin olla kiltisti ja nyt on puolentoista viikon sairasloma, ja ai niin en osallistu ensi kevään ylioppilaskirjoituksiin (:

mitä seuraavaksi?
(huom. ratkaisua ei edelleenkään tullut sille ainaiselle yksinäisyydelleni ja hoidolle. eka ne muuten meinas ku saavuin taksilla sinne, että tulisin huomen uudestaa, juu morjens. no nyt mä meen sinne huomenna uudestaan klo 12.30)
***

musta tuntuu että mä oon sellanen pikkunen nappisilmänen koiranpentu, joka on hellyyttävä sen hetken. mua ei voi vastustaa ja kaikki haluaa pitää mut. sillon haluun näyttää mitä osaan ja kaikki on tosi ylpeitä. välillä annetaa jopa pari makupalaa ja paijataankin, mutta kukaan ei halua ottaa vastuuseen ja pitää omanaan.
että semmonen pallero.

yesterday don't means shit

matkalla pitkäänniemeen osastolle. ailahtelevalle mielelle olisi tarkoitus tehdä piste. Pelottaa ihan kauheasti, ja kaikki leffoista ja kirjoista tulevat jutut valtaa ajatukset.

should i be thinking about myself at a time like this?

en edes tiedä mitä tapahtuu.

vain sen että huonompaan mennään.

voin myöntää että minulla on paha olla. en pysty normaaliin kanssa käymiseen ihmisten kanssa.

se miten olen selvinyt tähän asti on johtunut pikkuisista keinoista joilla olen pysynyt vireillä, kuten ainainen hymyily ja toiselle annettu päätäntä valta.

se ei vie ongelmaa pois, jonka takia olen tässä; palasina.

and no one's coming to save me now
it's me that has to change somehow

exist on memory only headline

tehdään tästä tällainen pitäis muistaa -merkintä.
en nyt vain jaksa uhrata ajatustani vieläkään lontoo raportille. katsotaan ensijouluna uusiksi.
äsken piti mennä ruotsin tunnille, mutta keksin niin makoisan poissaolon syyn, niin päätin seistä sen takana ainakin tämän päivän. jäljelle koulusta jää vain ussan tunti ja yliopisto vierailu jonka jälkeen meen johonkin graksujen testiryhmään jotain verkkosivuja napsuttelemaan. seurattua datausta. kamalaa.

yöunet, ne on tipotiessään kiitos lolitan. en saa vaan silmiäni irti siitä kirjasta.
aluksi jo mainitun ruotsintunnin takia heräsin 9.30 aamulla varta vasten jo seitsemältä ruotsin verbejä lukemaan, mutta katso kuka on niin mukana niitä kirjoittamassa testiin paperille häh-häh??
villit veikkaukset otetaan vastaan.

kolmisen tuntia olisi aikaa ennen kun pitäisi sinne vapaaehtoiseen oppilaitokseen lähteä könyämään.
ajatustasolla se on vielä kaukana.. jospa se lähenisi tässä kun aika kuluisi.
lupasin vapaatunnilla piirrellä vielä erkille kun aikaakin oli, mutta nyt en saa edes kahta silmää pysyyn auki.
no jos vedän tos tunnin päästä nuudelit, niin ehkä se edes auttaa asiaa.
ehkä.

onneksi viikko on vasta alussa niin syntisäkki on osittain vielä tyhjillään.
***
viime viikko oli yhtä vuoristorataa, ehkä osittain tuttuakin. sellaista linnanmäen puuvuoristorataa. huikea elämys, jokaisen kaarroksen osaa ulkoa, mutta uudestaa, uudestaan ja uudestaa on pakko mennä.


toivoisin että voisin olla jotain minäkin
vaan jos olen niitä joill' on tahto
mutta pelko täyttää pään
se näyttää mulle pedon hampaat

älä katso silmiin paljastun,
olla haluaisin haluaisin vain sun

please let me know that it's real

huomenna lontoo!
ja mulla on kamala ikävä.

huhhuh, nimittäin ihan mielettömät fiilikset
mistä, höh, no susta
oot mun superhölmö pöppelin sköppeli

i think it's gonna be a long long time

mä hymyilen pitkästä aikaa.
ylihuomenna lontoo.

pidän sinusta, siinä kaikki. pitääkö se todistaa tuhansilla sanoilla?

a job that slowly kills you

kirjoitan tämän siksi koska haluan muistaa. pääni tulvii läheltä oman historiani ajatuksia, ja koska lapsuus ei ole miten suunnattoman matkan päässä, muistoni saattaa olla hiukan eheämpi kuin kymmene vuoden päästä.
heräsin aamulla naapurissa itkeneeseen lapseen. vieläkin tämä vollottaa. kohta jo puolituntia on ollut kiljun sekaista itkua.

nukuin viime yönä ehkä kai hyvin. pelastin miikkiksen kanssa muun muassa lapsen jäämästä auton alle ja olimme näsijärven jäällä juttelemassa paulin kanssa. tein myös jonkin sortin valokuva kollaasin kun hän kävi avannossa tai jossain sellaisessa..
tein siellä myös kieleharjoituksia jostain ala-asteen kirjasta, ja unen alussa olin katin kanssa selvittämässä rikosta.

sitten heräsin tähän yläkerran lapsukaisen itkuun ja niin ajatukseni hyppäsivät minut ala-asteelle.
harjoittelimme joulunäytelmiä niemenkylän nuorisoseuralla. siellä pidettiin aina joulujuhlat ja joka maanantai peli-ilta. se oli kolkko paikka, mutta ainoa jossa oli mahdollisuus näyttämöön. toisin kuin särkilähdessa me jouduimme rakentamaan sen joka joulu- ja kevätjuhlaan.

sinä syksynä tajusin, että täytyi jättää jotain elämässä taakseni ja varttua. se toi paljon tunne kuohuja ja tuskaa. ihan kuin olisin menettämässä osan identiteetistäni ja kasvattamassa jonkun vieraan osan, joka ei ollut enää minä.
meikkaaminen alkoi ja musiikki tuli kuvioihin. ellei elokuva ollut k-15 tai korkeampi luokitus, se ei ollut minkään arvoinen. näiden pinnallisten ajatusten vierellä kulki myös oma tajuntani, joka oli haikea ja surullinen. toiseen suuntaan ei voinut enää palata, olin yksin tässä maailmassa, minun perheeni oli vähän vinksahtanut kaikki siellä olleet tapahtumat ollut oma vikani (tämä sitten vuosien myötä ja edelleen jatkuu mielessäni prosessina jota koetan hyväksyä). samana vuonna opin katkeroitumaan ja jossittelemaan. asemani oli edelleen pohjasakkaa, eikä kukaan voinut minusta ainakaan julkisesti pitää.

aloitin kuudennen luonkan myös hirvittävän pelon vallassa, muutamaa päiväää kesälomaa ennen olin aiheuttanut hirveän sotkun ja menetin kaikki kaverini. se pelko kulki kanssani koko kesän ajan, vaikka sain sovittua vanhan ystäväni kanssa, ja rohkaistuin palaamaan kesän jälkeen takaisin, ja luotua muutaman ystävyyssuhteen muualla. olin myös varma selviäväni kun livautin kesällä saamani kissanpennun mukaan pohjanmaalle. hän ei ainakaan kääntäisi minulle selkäänsä. lisäksi minulla oli kirjeystäviä, jotka ovat säilyneet tähän päivään asti.
sain siis kannateltua itseni pelon täyttämässä ympäristössäni joten kuten.

syksyn ensimmäisten päivien jälkeen, minulle käännettiin kuitenkin selkä. en ollut sen parempi vuoden jälkeen, en kelvannut, pukeuduin väärin ja olin alhaisempi. ensimmäistä kertaa aloin todella purkaa yksinäisyyttäni kirjoihin ja koulunkäyntiin. silloin tuntui ettei niillä ollut mitään virkaa, mutta heh, ilman sitä tartuntaa lukemiselle en varmasti olisi tässä.
aloin myös unelmoimaan jostain paremmasta, ainahan olen niin tehnyt mutta nyt se varmistui entisestään. halusin mennä kallion lukioon, halusin tavata taiteellisia ihmisiä ja olla heidän ystävänsä. minulla oli uskoa ettei tämä miljöö ollut elämäni ainut vaihtoehto.

vietin syksyni joko jalkapalloa pelaten ja pelkoni voittamisen puolesta (pelkäsin ihan hirmuisesti sitä palloa), tai välitunneilla hiippaillen sisällä tai piirellen vaikkei sitä missään nimessä olisi saanut tehdä, siis viettää välitunteja sisätiloissa. minusta oli vain ihan suunnattoman noloa näyttäytyä joko minua nuorempien kanssa puhumattakaan olemaan yksin. se olisi ollut siinä koulumme monarkiassa häpeällistä.
samana vuonna opin myös mielyttämisen taidon, sen että muitten vinkkejä kannatti kuunnella, jotta saattoi säästää nahkansa.
aina se ei kuitenkaan toiminut. olin edelleen yksinäisyyden ja surun sekoittama. syytin kaikesta itseäni, enkä voinut kuin tyytyä osaani. kärsivällisyydellä ja hiljaa olemisella saattaa selvitä. se ei pidä paikkaansa mutta yritin.
en kertonut kellekkään, ettei kukaan voinut edes hipaista minua, tai että joudun lopettamaan lempivaatteitteni käytön minua alkaessa haukkua lesboksi. lisäksi minulta kopioitiin tehtäviin vastaukset minun mukisematta ja kuka tahansa saattoi ohittaa minut ruokajonossa tai valita viimeisenä joukkueeseen. en kertonut kellekkään että minua uhkailtiin, ja kielettiin olemasta niiden ja niiden kanssa, tai sitä että jokaista tuntia ennen minua heiteltiin pyyhekumeilla, taulusienillä ja tennispalloilla.
se oli osani, jota en voinut muuttaa.

vasta lukion ekalla uskalsin myöntää elämässäni että minua oltiin koulukiusattu, muutin sen muotoon jos puhuin siitä ihmisille, että "minulle auottiin päätä".

jos koetin puhua tilastani kotona, niin minua kehotettiin kääntämään toinenkin poski niinkuin raamattussa sanottiin, muuta tukea en sieltä saanut. päinvastoin koulu vaan puhui erikoisesta uskonnonopettajasta ja muistan toivoneeni mitä hartaimmin ettei hänestä tulisi koskaan kenenkään luokanvalvoja. ajatellessani että heillä yläasteen oppilailla olisi äitiäni yksi tunti viikossa puhumattakaan lukiolaisista oli nöyryyttävää. minusta ne olivat joku ihan oma genrensä johon minulla ei ollut varaa ollaa missään nimessä vuorovaikutuksessa.
olen aina muutenkin tuntenut nuorison nöyryyttäväksi. sellaiseksi joka on minua parempi. vieläkin jos kuulen sellaista kovaa naurua tai sen sellaista kadulla, tuntuu kuin se olisi osoitettu minulle.
he ovat vielä tietämättömiä elämän faktoista ja suuntaavat eteenpäin välittämättä seurauksista, heillä on siihen oikeus. he saavat talloa päälleni. minä nöyrryn osaani. ovathan he niin kauniita ja täynnä elämää.

palataan takaisin jouluun ja johonkin vastenmielisiin näytelmäharjoituksiin koulussa. viimeiset päivät olivat käsissä. jaoin luokalleni joulukortit.
osa ei ottanut niitä vastaan, tai nauroi tai koetti piilottaa ne seinän väliin.
se tunne istuessani ja nähdessäni sen halventavan naurun, sai syyttämään itseni ja nousemaan myös marttyyrin tasolla. minä olin yrittänyt antaa anteeksi ja olla ystävä. silti se ei vaan käynyt heille.
muistan etten enää käyttänyt päälläni ollut paitaa enää sen jälkeen, aloin uskomaan että jotkut vaatteet ja tavarat tuottiavat huonoa onnea jota eniten pelkäsin. olihan huonommuus ja huonot asiat minulle arkea.

mitä minun olisi pitänyt tehdä paremmin?

addict of misery

suurin syy miksen ole kirjoittanut johtuu häpeästä. yhdys_sana_virheistä ja muusta potaskasta.
ei kyllä kiinnosta, mutta toisaalta se ruokkii huonouden tunnetta.

paperille tuli rustattua muutama ajatus, mutta ei niistä tänne ole.

jotenkin olen pettänyt kaikki, arvoni itseni, perheeni; kaikki.

haluan taas livetä paikalta, pitkin viemäreitä muun paskan seassa.

sitä ei halua vastaanottaa uutta tai elää vanhassa. sitä koettaa pysyä kaikin voimin kasassa.
ja se vasta on vaikeaa. se sisältää velvollisuuksia ja jatkuvuuutta, mutta ei vaan pysty.
toivon joka päivä että saisin vain ummistaa silmäni pois kaikelta pahalta ja avata ne parempien mahdollisuuksien toivossa, toisena ihmisenä.
sitä päivää ei koskaan koita.

myötätuntoni on turtunut ja roolini on läpikoluttu. muutamat asiat jotka ovat tuonneet sisältöä pelottavat ja pelkään aiheuttavani harmia. osittain olen kuitenkin huomannut saaneeni jotain kunnioitusta ja jopa vasta kaikua, esimerkiksi kauniita sanoja ja empatiaa. ne kantavat. kiitos niistä. halauksista ja rohkaisuista. te olette tärkeitä!

olen raiteillani siis tavallaan mutta sisältä niin hajalla ja halkeamassa. uusien asioiden vastaanotto on vaikeaa omasta ahdistuksesta johtuen ja ainainen terapeutin rooli ei enää pysy. jotain on tapahtunut. tunnen luhistuvani entistä helpommin. siinä määrin kaikki muutkin osumat saavat koneiston starttaavan ikävän helposti. viimeksi sunnuntain paniikkikohtaus.

luovuuteni on ollut jossain pimennossa hyvin kauan ja jonkilaisen kapinan kourissa. miksi aina asioiden tuottaminen ja luotsaaminen käy ajan myötä vaikeaksi? miksi päätlsten teko on yhtä tuskaa on kyse viikonlopusta tai teepussin valinnasta. meneekö minulta koko ajan jokin tilaisuus ohi tässä kaikessa kurjuudessa jonka tiedostan vasta parin vuoden päästä.

olen aina luokitellut itseni taiteilijaksi ja nyt pidän itseäni tallaajana. minun koko olemukseni jase mitä olen pitänyt merkityksenä on kadonnut identiteetistäni. se on surullista. ehkä jokin yleistieto asioista jäännyt mutta se uurastus ja sellainen, esimerkiksi piirustettu työ tai joku muu idea ei vaan lähde alulleen. vastenmielisyys on vallanut minut. kai se tulee vastaan jokaisella ihmisellä mutta ne asiat ovat aina olleet minulle tärkeitä. mitä on tapahtunut?

ja sitten vain päivittelen menneitä kuin joku keski-iänkriisissä moottoripyörästä haaveileva pentti.

toki innostun asioista mutta se on pelkkää ulkosita motivaatiota. minulla ei ole päämäärää ja pidemmälletähtäimelle mitään. harhailen vain kutakuinkin eteenpäin kaikessa pessimistisyydessäni ja tuntuu kun eläisin vain muita varten. en itseni. en enää.

ihmiset ovat olleet se juttu jotka on aina minua kiehtonut. niiden ulkonäkö, luonne, viehätysvoima, piirteet, ajatusmaailma, maailmankuva ja tavat reagoida ja niitten käyttäytyminen on saanut minut pysymään ja jaksamaan, uteliaisuuteni ja ihmisen yksilöllisyyden ihailu on jotain joka on kulkenut kanssani läpi elämän. siitä muodostuu tämä koko yhteiskuntakin ja historia, ihmisen teoista.

niitä seuraamalla, tarkotan siis ihan arkipäivässä (kavereita opettajia vanhempiani ym.) sitä kuitenkin vertaa aina itseensä. aina.
itsesääli on varmaan ainut mikä saa minut kokemaan enää aitoa liikuttavaa myötätuntoa. kaikessa ymmärryksessäni olen katkera, etteivät muut ymmärrä taas minua. kukaan ei ymmärrä oikeasti ketään. kuinka me vielä tässä tallataan?!

en osaa elää itseni kanssa, ja silti haluan aina vetäytyä oman onneni nojaan. haluaisin turvautua johonkin mutta toisaalta olla omillani.

loppuuko tämä ainainen harhailu ikinä? toki kaikki elämisen kohdat vaikuttavat kokonaisuuteen, mutta jatkuuko tämä ainainen pahaolo ikuisesti?
tulenko minäkin kasvamaan kieroon?
***

joka helvetin tuutista tulee liikunnasta ja terveydestä. kuvottavaa. en voi sille mitään mutta se on luonut kamalan vastareaktion, sellaisen 'haista vittu' -asenteen niille puhuville. ihan kun se on joku hevetin salaliitto. en haluaisi sitä. mutta olen niin pettynyt.
***

en halua puhua huomisesta nyt.
voisiko teistä joku koettaa rakastaa?

this is my head exploding

nälvimistä, ivaa, riittämättömyyttä, henkistä väkivaltaa.
tätä ei ole ollut aikoihin, kunnes ne unet. ne pirun levon sijat päättivät palauttaa mieleeni kamalia muistoja. ongelmani jatkuu siis yhä. ei se voivottelemalla parane ja pelkään että se valtaa mieleni jos spekuloin siitä liikaa. se on kuitenkin jo muodostuut ongelmaksi. haluan ne muistot pois, mutta ne palaavat. olen levoton ja tunnen vaikket halua, enkä halua lopettaa unta kesken, koska on pakko nukkua.
mistä ihmeestä ne oikein tulee?

viime yönä näin itseni yläasteella. ympärilläni luokkani oppilaat solvasivat ja sivalsivat sanojensa sapeleilla. olin yksin. kukaan ei puolustanut. hermoni olivat herkillä. sietokykyni minimaalinen. en riittänyt. olin huono, olin yksi suuri väärinmerkki tässä maailmassa. kaikki olivat minua vastaan.

kovaan ääneen koetin ilmoittaa ettei minulla ollut hyvä olla, mutta sitä ei kuultu. sitä ei tahdottu huomata. en ollut sen arvoinen, että minun ihmisarvoni alentamiseen olisi puututtu. niinhän se oli yläasteella, ainaisia heittoja. minä nokkimisjärjestyksen hännillä. välillä taas ville. molemmat meistä emme riittäneet. meidän molempien pelkkä läsnäolo sai päästämään suusta sen ilkeän kommentin. sellaisen jonka seurausta, tällaisiä painajaismaisia unia tuskin voi ymmärtää. ne oikeasti häiritsevät. ne todella pelottavat. jos kerran tätä aikaa minun elämässäni ei enää ole, niin miksi sen pitää toistua? miksi? miksi? MIKSI?!

ne sattuvat yhtä pahasti kuin silloin. ehkä pahemminkin. heikkouteni käy ilmi viimeistään näissä unissa. ne johtuvat eletystä elämästä. miten pystyn jatkamaan eteenpäin kun kaapin luurangot takertuvat luisillä käsillään jalkoihini ja estävät kulkemisen?
en ole halunut muitaa, en millään sitä aikaa, ja nyt ne vaan tulevat. oikein terävästi vain piirtyy syyt mieleeni miksen pitäny vuosia sitten elämästäni puhumattakaan siitä kasvuympäristöstä.
juuri siksi.
***

kuvottava olo. haluan tämän lakkaavan. entä jos joudun alkaa valvomaan näiden petollisten illan elokuvien takia? saisinko edes virvokkeita tai seuralaisia niiden katsomiseen?

leffoissa on aina hahmoilla painostavia unia, mutta oikeassa elämässä tämä on ihan helvetin pelottavaa. ei mitään psykedeelisillä väreillä maalattua unen maailmaa, vaan ihka oikeaa surrealismi yksityisen henkilön alitajunnasta!

ei riitä
ei riitä
ei riitä

e n
j a k s a .
***

i've been trying to shape up
shape up and raise hell
but it's so hard to wake up
'cause baby, i ain't well

this is my head exploding from the weight of the thoughts inside
these are my thoughts escaping through the ventilation-shaft
though my words weight a ton they can hardly ever come out right
this is an emergency call 'cause my head explodes tonight

a puzzle or crossed into trouble, is it just me?

33 päivää lontoon matkaan ja rahaa tulisi säästää. tavoitteeni oli saada säästöön tästä kuusta ainakin satanen, mutta nyt tili sanoo jäljellä olevan 66€ jos ei sitäkää. tilasin äsken sellasen kivan 9,90€ mekon ja viikolla 15€ tumman harmaan neuleen. nooh, toisaalta ei paha. reissuilu kun on vähän jääny (lukuunottamatta viime viikkosta helsingin matkaa kröhöm), joten saa sitä vähän hemmotella.
***

arska paistoi pitkästä aikaa. kiva nähdä kävellessä täältä rauhaniemestä tammelaa se sininen vesi valon heijastuessa sen pintaa. oli tosi levolllista kun voimalaitoskaa äänähdelly ja laivat ollu lähössä minnekään satamasta.
klo 14 odotti yt:n syyskokous johon valittiim uus hallitus. kamalanhan tuppisuuna sitä oli ekavuotisena, mutta asiat koska mm. kirjanpitoa, tuloja ja menoa ettei siinä tarvinnut suutaan aukaista.
nakitin kuitenkin itseni huomenna erkin kanssa yliopiston ständin roudaus hommiin. purkuun en kuitenkaan pääse, koska meen jelmun kutsusta tsiigaa lutakon tilat. saa nähdä tulisiko siitä uusi keikkamesta! :)

paljon siis ympätty asioita kalenteriin vaikkakin tuntuu, että vain leijuisi maailman mukana etiäpäin.
***

lauantaina oli tukkateatterin avoimet ovet jossa vierailin. paikka oli lämmintunnelmainen ja hauska. ihanan eläviä ihmisiä ja harrastus voimainen. haluan ilman muuta lähteä heidänkin toimintaan mukaan.
nähtyäni klo 19 meillä kaikilla on sama tarina -naismonologi näytelmän, se vahvisti ihailuni.
päivällä haastatteluun odotellessa teimme myös jokusen impron ja ilmapiiri oli sellainen että uskalsi kysyä. sain myös kehoituksen mennä katsomaan teatteri tapiolaan ruoka hissiä tänään, joka kuten huomata saattaa, jäi väliin.
no niitä olisi vielä muutama esitys, piitäpä kuitenkin harkita.
toisaalta herää kysymys millä rahalla?!
***

koska tämä teksti on nyt perustunut pelkälle pinnalliselle maailman menolla, niin uidaampa syvemmille vesille.
unet, nuo pirskatin nukkumisen sivutuotteena tulevat alitajunta möykyt. ne ovat osaksi ihan kivoja ja hyvä syy vaipua levolliseen rentoutumiseen tilaan, mutta viime aikoina ei.
uneni ovat viimeiset viikot olleet suorastaan sekavia. niissä käsittelen tuttuja tunteita joita olen kokenut elämässäni, mutta ne eivät ole mitenkään mielyttäviä.
ilman mitään yksityiskohtaista kerrontaa voin mainita käsitelleeni unissa mm. himoa, hellyydenpuutetta, häpeää, kiusaamista, nolaamista, tyrmäämistä ja ahdistusta.

unet ovat muuttuneet, minulle tyypillisista takaa-ajo seikkailuista sarjakuvamaisiin kommelluksiin ja outoihin aikaansaannoksiin. unissa käsitetellää myös aggressiivisuutta ja kovia ääniä, joista en pidä ollenkaan.

viime yönä näitten sijaan uneeni esittäytyi kronologinen syy/seuraus johteinen tarina. se oli opettavainen ja tavallaan selkeä. jotenkin unen miljöö ja kaava oli tutta vaikka elin sen hetkessä.
olin joidenkin ystävieni kanssalöytänyt luolan täynnä kultahippuja, sellaisia maissinpalasten kokoisia. saman luolan kautta pääsimme vieressä olevaan huvipuistoon pääsymaksutta. yhtäkkiä uusrikastumisemme ja etumme kävivät liianläpinäkyvästi ilmi ja koko aarreluola täytyi tukkia. edes yhtään hippua ei jäänyt taskuumme.

tarina siirtyi siitä jotenkin oudosti lasten saduissa piinaaviin henkilöihin joita oli mm. mörkö ja pilli ja pulla. muita en sittten muista. jotenkin nämä kultahiput olivat näissäkin jotenkin mukana.

joka tapauksessa kaikki kääntyi hyvin, mutta jäin jotenkin unessa nuolemaan näppejäni ja janoamaan jotain. olin vailla jotain.
sitten heräsin ja pohdin kauan mitä ihmettä tämä oikein tarkoitti.

mieleeni välkähti ensimmäisenä halvemmaksi punnittu omena jonka ostin eilen. en kai nyt sen takia potenut noin suurta syyllisyyttä. ilmeisesti äiti on hyvin kasvattanut jos se noin vahvasti vaikuttaa heh heh.
***

tässä sitä nyt ollaan, mutta kuinka kauan.
hiukan tuli töytäisyä viikonpuolessa välissä ja olin taas luovuttaa. ei mitään pahaa, mutta jotakin siihen suuntaavaa. poden syyllisyyttä kaikkeen äitiini liittyvästä eikä se ole normaalia, lisäksi alituinen huoli veljestä, varsinkin nyt kun se lähti eilen saksaan. toivottavasti ei käy mitään.
***

heidi tulee kohta tänne, täytyy varmaan valmistautua edes laittamalla teevesi tulemaan.

and a broken laugh, and a thousand memories. and not a single regret

terveisiä helsingistä! siellä meni päivät perjantaina ja lauantaina. koulussa taisin olla tunnilla viimeksi keskiviikkona. mutta kävin mä siellä perjantaina! mikä onkin koomista. hain sieltä opiskelijatodistusta opiskelijakorttiin, ja lintsasin koko päivän.

en vaan päässy lähtee ko
- unohin laittaa herätys kellon soimaa
- lähtiessäni kotoonta, harjasin vielä hiuksiani ja harja jäi päähäni kiinni.
ei naurattanu! nyhdettiin sitä marian kaa puoltuntia pois. :(
***

pääsin kuitenkin lähtemään. perjantaina näin kahvilla ronjaa ja sitten sallia nepalilaisen ravintolan merkeissä. sitten arskalle nuorteniltaan. ihana nähä leeviä ja piuta! koskaan en oo pettyny mentäessä, aina mie palaan sinne. harmi vaa ettei topi ollu.

sieltä sitten runen ja kaapon saattamana bussipysäkille. kiitos siitä mitä nöyrimmin, ja kiitos muutenkin seurasta. oli älyttömän kiva jutella.

sitten ronjalle jossa odottaa nuorisojoukko pelaamassa ja belle peloton. kissa mitä suloisin.
siinä itse kukin hakkasi pegglea. se oli ihan kiva peli !
***

seuraavana päivänä laatuseuraa shopaten ja kahvilassa istuskellen. katinkin tulee kaupungil vastaa ja koska illalla on tarkoitus nähdä niin jatkamme noin tunnin yhdessä olo aikaa etukäteen. hänenkin kanssa kierrämme muutaman vaatekaupan.

illalla sitten 3d:nä toy story 3. joo kyllä, muisan luvanneeni mennä katsomaan sen eetun kanssa, mutta kasettini ei kestänyt! oli ihan pakko nähdä se! ja hyvähän se oli. ihan mieletön. kyneliltään ei välttyny. andyn lähtiessä opiskelee se antoi pois sen leut pikkutytölle. samalle se esitteli ne. herran jestas, ne on ollut sen kans läsnä alle kymmenvuotiaasta ja nyt se anto pois. niillä kaikilla on nimet ja persoonansa. ne on rakasta materiaalia. ne on nähny ku se poika on varttunu. (täs kohtaan ihan hervoton kyynelvirta) mutta kun niin ihanaa!
empatia ja tunnearvo. ei nyt mitään materialismia mutta, jotain kunnioitusta lapsuutta kohtaan mm.

ja mahdollisuus luopua. uskoo muistojen säilymiseen ja niiden rikastamaan, tarvitsematta enää todistusta siitä.
no niin kohta tulee taas poru.
***

tää päivä on taas mennyt pelaten. kirjoitin mä sen kolarin koulun draaman ja kävin heidin kanssa kahvilla, mutta muuten on mennyt heroes III:en syövereissä. vaikka se meneekin aina saman kaavan mukaa: rakennetaan capitol, tehään joku megamaagi-hero, rahapula,kerätään vähän mestoja, oho tää on viistoista tasonen ja täl town portal! ja peli on taas voitettu. mutta kun se on niin kivaa. paras tapa sulkee ajatukset. niin tekis mieli alottaa viel yks erä tänä yönä, muttei voi ku huomen kasin aamu.

eli nyt spoon river antologia loppuun ja unta pollaan.

tienes un amigo en mí

there is a special light, still shining bright

mä hukun taas melankolian mereen. mä en osaa olla tavoittelematta sitä mitä muilla on. mun säkillä ei ole pohjaa. ihan kuin unelmien toteutuessa, siinä siirtyy kaksi toivetta lisää, kun yhden saa täytäntöön.

onko tämä ihan luontaista ihmisolennolle? onko se pidättyneisyys halusta ja mielihyvästä mitä jossain luostareissa opitaan oikeasti se nirvana? onko tälle ikuiselle kahminnalle ja kaipauksella joku tapa päättyä? joutuuko jossain vaiheessa jokainen ihminen hulluuteensa seurauksena jonkinlaiseen katatoniseen kliimaksiin, vai onko tämä pelkästää omassa päässäni luotu ongelma. vika, virhe. käsitys. vääristynyt kuva.

ja tässä taas näemme hyvät naiset ja herrat että lääkärikielellä luokiteltu tilani, F32.10, 25€ maksanut b-lausuntoni pitää paikaansa.
mulle ei enää herää myötätuntoa. tää on ollut niin pitkäkestoista! mun pitää alkaa tästä jo pikku hiljaa parantuu. show on jo nähty!
***

tämäpä menee mielipuolen päiväkirjaksi. sekä täällä, niin kuin arjessa. sosiaaliset tilanteet ahdistaa, unelmat on silkkaa roskaa, uuteen ei jaksa tarttua ja vanha on jo nähtyä. arki on tylsää, mutta välttämätöntä, rutiineissa täytyy elää mutta tulisi kuitenkin antaa itselle elämän pikku iloja.
syöminen, syöminen, syöminen.

vitun syöminen.

se onollut koko mun hiton elämäni ongelma.
se ei koskaan mene oikein.
kun sitä ajattelee, se menee pieleen ja jos ei ajattele, niin sitten se totta vie menee pieleen.
mie en oo läpi pasko. jokanen saatanan rasvanlöllykkä näkyy heti kun sellasen tosta kurkusta nielasee alas.

säännöllisyys, se liikunta, ruoasta kieltäytyminen, tällanen shitti auttaa.
ei oksentelu, ei liika tarkkailu, ei syömättömyys.

miksi sellanen hirveä ihanteen tavottelu kuitenkin koko ajan mielessä?

miksi sitä kuvittelee että nyt kun *poing* olisin laiha maailma muuttuisi paremmaksi. ei se sen otsoonikerros siitä laajenisi, mutta miun neliömetri määräni pienenisi.

kaikki olisi muka paremmin.
kaikki kunnioittaisivat.

kuvittelenko että mä saan sen kaiken rakkauden ja kannustuksen vanhemmiltanikin sen jälkeen kun -10kg olisi pois ?
olisiko se määrä takaisin tulossa rakkauden osoituksina? ei sitten jooko lisättyä sokeria, vaikka olisi kuinka makeeta. heh heh hee.

haluan ja en halua.
jokaisen asian suhteen tuntuu silti. mua revitään nuhruisen villapaidan molemmista hihoista joka suuntaan.
haluan velloo täs pahas olos, mut samal nousta parempaan ja valoon. haluun vaikka mitä, mutta toisaalta oon tyytyväinen tähän.
haluun tavata ihmisiä mutta samalla vetäytyä kämppääni piiloon maailmaa.

voisko tästä olosta päästä eroon?

save the night time for your weeping

mun sydän alotti taas ruletin peluun. kivaa. jokainen töytäisy aiheuttaa sydämeen mustelman ja elääkin pitäisi. se kolhintuu ja menee liippaamaan lähelle sitä vierestä numeroa jossa se viime kierroksella pysähtyi. ja panokset senkun kasvaa! vetoon osallistujien silmistä näkee sen himon ja ne vaan haluu lisää ja lisää ja lisää.

kohta mä en kestä sitä pyöritystä enää ja sanon poks. - en nyt sillä tavalla, mutta katoan taas maisemista, opettelen kävelemään uudestaan ja tavoittelen tasapainoa. mä alotan taas veden rajasta paljain jaloin...

mä en ole vielä tarpeeksi terve tähän pyöritykseen. mua huimaa pienikin liike ja mä tiedän että tähän tavoitteissani olisin menossa. milloin mä sitten pystyn?
pitääkö sen juuri olla sitä sattuman kauppaa ruletissa? miksei mun elämän peli perustuis taktikointiin ja loputtomiin elämiin? eikö niitä loppuvastuksia olisi vain yksi?
***

jotenkin tuntuu että mä elän tän kohdan uudestaan. tutusti pelaten, tutuilla vuorosanoilla ja samalla vastustajalla. mun pitää olla varovainen ja mua ärsyttää että edes aloitin tän taas.

fast... a cleansed soul rebirthing
see... to be... and understand your flipside...
you want nothing in return
all... is cry until the laughing

there is more between the sky and earth
that is beyond our philosophy unknown...
you want nothing in return
the closest who need you
(and) the closest surrounding you
will walk away...
and when we walk away there will be no coming home

reverend is this some conspiracy?

mua on henkisesti käytetty hyväksi. mä oon saanu yliannostuksen elämästä, enkä mä saa noustua kerran poikettua polulta. mun joka paikkaan sattuu ja sydän on kipeä. tällä kertaa mä en tiedä mikä siihen auttaa. tällä kertaa mulla ei oo mitään pakokeinoa tai ässää hihassa.

mua on pettetty ihan saatanan pahasti, mä oon kokenu nöyryytyksen huipun.
mäå en pysty tän takia ees kävelee, ja musta on vastenmielistä kattoo ihmisiin. ei ne tiedä mitä on tapahtunu. ei ne tiedä miltä tuntuu. toisaalta musta tuntuu, että mä oon vaan pelkkä saatanan kova huijari. ei tää oikeasti ole niin vakavaa ku mä spekuloin.

on se. mua kyrsii ihan saatanasti. syy miksi mä haluan muuttaa on se, että mä pääsen sairaasta uskovaisuudesta eroon. sitten mä idiottina menen viikonlopuksi kaverin luokse käymään, joissa pidetään seuroja ja harjoitetaan vapaata suuntia; se oli täydellinen shokki.
***

mua vaan väsyttää ja sattuu koko ajan. kipu on säteellä ihon ja lihan välissä kehos, joka tuntuu ja tavallaan ei. väsyttää ihan sairaasti. mä en kerta kaikkisesti vaan jaksa. mun pakka on ihan hajalla. sydän revitty ku irti, mun mielessä muodostettu moraali on spraytty mustalla, ristiks.

koko elämä on pelkkää kusetusta ja jonku normaaliuden tavoittelua, eli oikeesti mitää. mun ympärillä solisee katkeruuden puro, joka on mun syntymän ensimmäisistä päivistä aiheuttanu eroosiota.

mä oon saatanan naiivi ja tavoittelen mahdottomia. mun unelmat mielenhäiriötä, jotka tavoittelee onnee, jota ei vaan ole. missää ei oo mitää järkeä.
***

teeskentelyä, sitä tää kaikki vaan on. media on sitä, perheet on sitä, julkisuus on sitä. rosoisuus ja elämän karuus on old-fashion. realismi meni jo, mutta sitä ei voi välttää!

mä halusini repii hiuksii, huutaa kiljua ja juosta lasin läpi. mä haluan näyttää mun ruman ruumiin ihmisisille ja herättää inhon tunteita. mä haluaisin antaa niille ripauksen totuutta.
***

mitä mä oikeesti ees selitän?
järjellä ajatellen mulla on vaan paha olo, hallitsematon sellanen. mä en pääse tän tunteen yli enkä ympäri ja annan se viakuttaa muhun kokonaisvaltaisesti etten pysty muuttaa.

..you left me incomplete
all alone the memories
now unfold..

i saw him crying like a little whipped pup because of love

country music? love story? river phoenix?
- the thing called love!

katoin juuri tämän nimisen elokuvan! se oli ihan mun makuun tehty! akustinen kitara ja johnny cash ei jäänyt vähälle, ja se unelmien toteuttamisen tarve. tarinan kummalikin miehellä ja naisella. se niiden monitasoisuus, niiden arki!!! apua olin kokoajan vaan puristamassa mun ruskeaa vilttiä käsiini ja vaan haluten just tollasta!

mennään gracelandiin 14 tunnin matkan päähän, ja siellä naimisiin keskellä 24h ruokakauppaa ja sitä ennen kulutetaan yli kakskyt dollarin kolikkoa leluautomaattiin saadakseen sen muovisydänsormuksen!! sydäntä särkevää! sitten vielä drive-in movieta katsomaan kukkulan päälle sellasen vanhan pakettiauton taka -sellasesta jutusta. apua ihan älyttömän suloista!

mä oon ihan flow-tilassa ton leffan jälkeen, ja sit ku siinä on river. ei se ole mitenkään erityinen näyttelijä, todella paljon poika-rukalla olisi ollut vielä kehittymisen varaa, mutta se katse kulmakarvojen alta laulaessa, se touchi kun se soitti kitaraa, ja se jo mainittu spontaanius!
..muutenkin nyt tuli kamala hinku mennä juomaan kahvilaan 24h kuppilaan yöllä ja eritotten nashvilleen, ja tanssii countryy!!

apua tää hype ei oo loppuakseen, toi leffa vaan täytti kaikki mun hyvän leffankriteerit, ja nyt mäkin haluan tommosen ovan country-poika riverin kainaloon, joka kesken sanasodan halaa toista ja on sillee "aww, meidän ensimmäinen riitamme".
***

ja sitten muihin aiheisiin, terveisiä haraisten kodista aka miikkiksen luota. tuntuu vähän liian aikaiselta kertoa miten siellä meni, mutta nyt sain pureman kirjoittaa, niin ei viitsi heittää fiilinkiä hukkaan. lyhyesti, voin sanoa että pääni on ihan täynnä uusia näkökulmia ajatuksia, jotka todella hajanaisia ja aika henkilökohtaisia aiheita. minusta siis on turha ottaa tolkkua.

olen ainakin siitä varma, että mä en turhaan kaipaa mun unelmia. ne on niin sanotusti istutettu sinne. ne on osa mua, ja vaikkei ne lähtis heti itään,ne tulee olemaan yhteydessä kovasti mun elämän päämäärien ja sellaisten kanssa.

toinen asia jonka ainakin opin viikonloppuna, on se että mua rakastatetaan ja välitetään. vaikka se tuntuu hassulta kun sitä saan epäsuoran sijaan suorasti se on ihan normaalia. mulla on oikeus tulla nähdyksi ja rakastetuksi. kaikilla on sellainen etu!
***

tuntuu tosi vastenmieliseltä nyt kirjoittaa, sellaselta ihan liian paljastavalta. kaikki palaset ei ole vielä loksahtanut jotta niitä voisi ilmaista.

mennäänpä siis maalliseen mömmöilyyn.
muutto, muutto, muutto!
sitä siis luvassa seuraavat päivät.

mä en vieläkään oo sisäistänyt, että mä oon lähtemäs vek tästä kämpästä. mä en saa itteäni muuttaa. se uus kämppä, kun en oo vielä sisäistäny tarpeeks, tunnu kodilta. se ovikin oli lukos. ei se voi olla vielä mun.
voisin käydä heittää sitten kamaa tänä iltaan. tuskin olis paha. heh senpä teenkin.

ainiin sain mun sähköurut myytyy, jospas saisin ne kuletettuu jotennii, mulla on ilmeisesti se laatikko jossa ne oli kadoksissa. kiva kuitenkin kun sen saa säälien pois mun huoneesta katsomasta ja paikkaan jossa siitä jopa välitetään.
***

heh voisi vilkaista puhelinta, yhtään tiedä missä ympäröivä maailma menee. katinkin kanssa sunnuntai puhelu unohtui kerta kaikkiaan.
apua oonko mä palaamas arkeen takas? onko pakko?

ei hitsi läksytki vielä ja ruottin aine... arggggg

..and it's a big dream
big enough to share
like a rainbow, hanging in the air

try to change rocks into gold

mä en oo pitkään aikaan kirjotanu. ihan alko miettiä miltä se mahto tuntuakaan. julkaista tekstiä..
...
mietinnän jälkeen aika lattealta. eihän tän tarkoitus olla kun mun omaa tajunnanvirtaa. ei tässä tarvi olla sen enempää paljastuksia kuin muutakaa. aivan sama. sanotaan että tää on mun henknien nettivelvoite. enhän mä nyt hyvää tuntikausia kestänyttätyötä poiskaan heitä.

keromisen arvoiseksi menee varmaan se, että mä luin viikonloppuna arno kotron sanovat sitä rakkaudeksi -runokirjan. seoli eheä ja hyvä. selkeä tarina. kiitos heidi lainasta. palautan se sulle mitä pikimmiten.
sitten mä kävin viime perjantaina psykoterapian tutustumiskäynnillä. viimeinkin. saatan alottaa ehkä lokakuun alussa sen. riippuu ihan kelan päätöksestä!

mä oon yrittäny pitää sen, että aina kun mua pännii lähden juoksemaa. forrest gumpkin teki niin, miksen mäki. sit kesken juoksun lopuu vaan seinää ja on sillee "i don't wanna run anymore". täytyy siis pitää varansa, täytyy olla iloinen aina.
***

mä yritän tehdä läksyt ja käydä koulua, mutta nyt alkaa lipsua. ärsyttää sen rutiininomaisuus, sinne meneminen ja sieltä tuleminen. ärsyttää koko laitos. sinne kuitenkin taas huomenna.

mä oon ollu tän syksyn aika paljon saanan kanssa, mikä on hyvä. tänäänkin oltiin kimpas koko koulun kuvassa. mä oon oikeastaan tosi ilonen että se on mun ystävä ja niin reipas ja kiva. kyl mä tiedän sen virheet mutta mitä mä meen sanoo. mä tykkään sen yritteliäisyydestä ja sen rohkeudesta. mä tykkään siitä.

mä olin kattomas sen toka vikaa kesäteatteriesitystä urjalassa: akseli ja elinaa. se näytteli aunea. se oli ihan mieletön. nuorta energiaa. sitten mä näin sen kodinkin. ahh, tulee niin hymy huulille kertoessa tästä! :)
***

heidi taas on mun ikioma naapurini ja kahvikaverini. ihana lämmittävä kaulahuivini, vähän nuhruinen, mutta lämmin ja sitä rakkaampi.
nytkin oltiin siilinkarilla istuskelemassa, ja onneksi vaan kun en mä tänään pääse lenkille tossa sateessa! tai no pääsen oikeastaan, kun me käveltiin poiskin keskustassa, mutta ähhh... ei pysty.

onneksi heidini jää mun naapuriksein samoin pauli, vaikka muutankin tossa viikon sisällä pari kerrostaloa kauemmaksi. tekisi mieli katso millaista porukkaa siellä oikein pyörii.

täältä viimeistään varmaan merkintöjen määrän saattelemana arvaa lukittaudunko mä kämppää vai oon mä koko ajan menossa, sitte kun on muutettu.
***
mä tiedän, en voi sua omistaa, vain pienen hetken koskettaa

funny how i seem to care, usually i'm running scared

ihan mieletön fiilis! koulu on alkanu ja mikään ei oo muuttunu mutta silti on! toivottavasti tää olo ei katoa kun pimeä tulee, tai jotain muuta traagista.
ei mulla oo oikeastaan sanottavaa. en mä alua alkaa kuvailla milta hyvä fiilis tuntuu, tai alkaa luettelemaan mistä se koostuu. kyllähän te sen tiedätte. tää ei oo vaan mikään hetkinen olotila, vaan kokonaisvaltainen, ainakin toivottavasti. väsyttää ihan kamalasti ja unet menee entistä sekavimmiksi (nyt mä olin ostamassa hervotonta leopardikuvioista porvari laukkua satiininen vaaleanpunainen yöpukupäällä), mutta silti hymyileminen ei ole vaikeaa. se ei satu, ja sitä voi tehdä itsekseenkin. kannattaa kokeilla. vähän sama, kuin hengittämistä.

ei mulla oikeastaan ole asiaa. olkaa kiltisti tää oli tässä.

not enough but it feels right

eufoorinen olo. ollaan yli puoltoista tuntii vaan kuunneltu heidin kanssa slovareita. itketty. tuotettu ilman sanoja fiiliksiä ja riuduttu oman päänsä kanssa. kumpikaa ei puhu. ei meidän tarvi. eikä meidän tartte puuttuu toisen asioihin. me vaan kuunnellaan niitä sanotuksia, ja annetaan muistojen tulvia. jokasen laulun sanana vaikuttaa.

mä muistan ku lopetin käsitteen tosi henkilökohtanen kappale käytön. se tapahtui silloin kolme vuotta takaperin. silloin kaikki muuttui. sen vuoden mittaisen sirkuksen jälkeen..
sen jälkeen jäi jotain sanomatta, ja ne sanattomat asiat pätee vieläkin. selkeää oireilua myös muilta kanssa ihmisiltä; musiikinmaun muuttamista, hiukan pidättäymistä asennoistumista uusiin tuttavuuksiin ja yleistä epäilystä. avautuminenkin on jäänyt vähälle. eihän sitä tiedä jos vaikka kulissin kaatuminen tekisi heikoksi.
***

kuvittelen, että puristamalla silmäluomia tiukemmin kiinni, voin deletoida jotain fiiliksiä. mä yritän pyyhkiä pois ekat mielikuvat jotka se musiikki herättää. turhaan. mä nään niissä itteni. katon kritisoiden ja häveten. samoin ajatuksiani. niissä on aggressioita ja helvetisti katkeruutta. sit mä nään ihmisiä vuosien varrelta. ja sitten valokuvia, sellasia mattapintasia.
niiden noustessa pintaan, ne velloo ja velloo, niin kauan että ne lainehtii kauemmaksi. niitä koettaa upottaa syvyyteen ja niiden päälle äyskäröidään litra kaupalla vettä. silti vaan pysyy pinnalla.
***

mä pidän itteäni muita huononpana ja samas hetkes vähän parenpana kuin muut. väärin ymmärretyltä, mutta silti ihan mukiin menevältä. mä inhoon muiden nostaessa meteliä itsestä huonon itsetunnon takia, ja musta tuntuu että mä teen sitä alituiseen tapaan.
mun pitäis toises hetkes lopettaa anteeksipyytely mutta samas hetkes haluaisin pyytää sitä koko maailmalta.
mä haluaisin, että joku halais mua lujasti, ja toises hetkes ettei kukaan koskis muhun.

mä haluaisin olla jollekin niin tärkeä, että sydämeen sattuu, mutta toisessa hetkes musta tuntuu. että oon niin läpikiero ja paska ihminen etten ansaitse sitä.
nyt tekis mieli pysähtyy ihan vain tähän hetkeen, sulkea silmänsä ja jäädä haikeuden kustantamaan flow-tilaan, mutta samalla nähdä kymmenen vuoden päästä itsensä olemassa osa jotain ja esikuvana muille.

minä olen silti ihminen sinä olet silti ihminen minä luon tulevaisuuden, minä luon tulevaisuuden.. jos annat mahdollisuuden

it comes on once there's no repeat

oikein kulttuuripainotteista aamua! viikko on nyt saatu yliannostus teatteria, sekä asiakkaana että behind the scenes. tuttuja on tullut nähtyä ja suomen näyttelijäkaartiakin. tänään on sitten viimeinen ja ainut vapaapäiväni, joten siksi aion itse lähteä katsomaan ihana meri -nimisen näytelmän ja vierailevan kom-teatterin odotuksen. suhteelisen plajon odotan näitä esityksiltä. saldokseni on viikolta nimittäin jäänyt vain kolme esitystä; maanantaina rovaniemen kaupunginteatterin leiri maailman laidalla, perjantaina ranskalainen quai quest ja eilen karttunen kollektivin days of disco. viimeksi mainittu on ollut ehkä esityksistä paras.
***

tampereen teatterikesässä työni alkoivat maanantaina festivaalin avajaisissa järjestyksenvalvojana. miinan kanssa juteltiin pitkästä aikaa, ja aksu oli jakamassa pelureitten flyiereita. tylsien puheiden jälkeen, siellä esitettiin pieni katkelma tanssivasta muumilaaksosta. siinä esityksessä oli sellaista energiaa, joka tarttui katsojiin. liekö sen tehnyt ulkoilma esiintyminen vaiko itse esitys? mitään en uskalla sanoa, koska en ole teosta nähnyt.

äiti oli täällä käymässä. katsottiin 1959 - vuoden anne frankin päiväkirjasta tehty elokuva.
äitini vierailun vuoksi en viitsinyt jäädä katsomaan teatterikesän esityksiä, ettei tämän tarvinut olla yksin kotona. hyvin hän täällä kuitenkin viihtyi siivoamisen parissa. voin kertoa että lattiani pystyy nähdä! saa nähdä miten pitkään..

katsottiin me äidin kanssa vielä toinenkin elokuva viikon aikana. my life without me. pitkästä aikaa elokuva joka oikeasti jäi mieleen. se ei ollut idylli amerikkalainen, siksi se olikin hyvä.
***

titin kanssa mentiin sitten maanantaina katsomaan leiri maailmanlaidalla. oli mukava nähdä häntä, ja yllätykseksi villeäkin. oikein parasta lapsille ry:n tilaisuus.
esityksestä voi sanoa sen verran, että se käsitteli venäläisille vankien työleiriä jota saksalaiset pitivät yllä. epärehellisiä papareita, ja pelkoa jäädä kiinni. yhtäkkiä leirin pomo hirttää itsensä ja yksi arvostettu venäläinen vanki makarov karkaa. tarinan päähenkilö on suomalainen mies joka on joutunut leirille tulkiksi kielitaitonsa vuoksi.

..hmm sanotaanko, että esityksestä puuttui miehekästä ronskiutta. kaikki näyytelijät olivat sellaisia honottavia nasaaliäänisiä miehiä. ainoastaan eräs kalastaja, joka tuli saamenkääntääjksi leirille, rakensi persoonallaan tarinaan maskuliinisuutta, ja samaistumisen kohdetta. itse asiassa, tämän hahmon astuessa näyttämölle koko näytelmä alkoi pyöriä! ennen sitä, esitys oli vaikea tekstistä tarinaa, jota oli vaikea maanantai-aivoilla ymmärtää.
***

en jaksa alkaa kirjoittamaan mitä jännintä lipuntarkastus työtäni monttu-telakka-hällä akselillani, mitä harjoitin vapaalippujeni eteen. sanotaan nyt vaikka, että viuhkojen jakamiseksi ja työpareihin tutustumiseksihan se meni. erityiskiitos jaakolle, jonka kanssa työskentelin melkein koko viikon.
***
susku saapui tänne torstaina, ja vietimme elokuvalla sivistävän illan. lisäksi hän kertoi minulle intenssiivisen raportin coast to coast -reisustaan ameriikassa. yhteiseksi mielipiteeksemme tuli: sinne ja new orleans.

elokuvaksi oltiin valittu, jo pitkään suunniteltu katsottavamme velvet goldmine. viime vuonna hän sivisti minua shokeeravalla elokuvalla nimeltä rocky horror picture show. tänä vuonna kyseessä vähintään yhtä vinksahtanut spektaakkeli. sanon tämän hyvällä, nimittäin pidän näistä molemmista elokuvista hyvin paljon. ehkä jopa enemmän tästä velvetistä.

lähdetäänpä pienen kommenttifiilisten äärelle;
velvet goldmine oli ihana, erilainen, hiukan surrealistinen, musiikkipainotteinen ja evan mcgregor.
jos pitää upouudesta i love you philip morriksesta, niin pitää tästä vieläkin enemmän.
kerrankin evan ei ole se nynny isopäinen söpöpoika. tässä se on sharmikas pahis ripauksena hulluutta. ja pitkillä hiuksilla!

..ehkä tämä riittää.
***

sitten takaisin teatteriin. ranskalainen quai quest, oli mitä oli. en anna sille huonoimman näytelmän titteliä, mutta voin kertoa etten pitänyt siitä. 2h 10 min ilman väliaikaa ja vieraalla kielellä ei ollut mitään herkkua. esitys perustui tekstitysten lukemiseen, ja puutuneiden paikkojen kärsimiseen. montun tuoolit on niin epämukavat!
..jo toinen kerta kun lähden pettyneenä pois nätyn tiloista.

kritisoiminen loppuu kuitenkin tähän koska, seuraavana päivänä, eli eilen hällässä koetin tunnin tanssihetkiä, days of disco. ensiksi haluan kiittää esityksen ensimmäistä ja aloittavaa tanssijaa, jonka olemus ei ollut hentoista ja feministä, vaikka notkeutta oli kuin muille jakaa! sitten myös musiikkeja ja haastattelumuodossa muistelun omaisesti tehtyä esitystä. kyseessä ei ollut siis taitavuuden taidon näyte, vaan niiden aikojen muistelmateos!
aivan mieletön kerta kaikkiaan. hymyltä vaan ei voinut välttyä kun lopussa musiikista vastasi haastateltavien hyräilykuoro. kuulokeet päässä aikuiset nyökyttää päätä ja laulavat ehkä kappaleen nimikkokohdan ja hymiset lopun.
aivan loistavaa!
***

aikaa ole kuin reilu tunti kun pirkko saision ja marja packalén odotus pärähtää tampereen teatteriin! sen verran konkareita näyttelijöitä on kyseessä, joten uskon etteivät ne petä. onhan se nähty jo monet kerrat, kuinka vanhat näyttelijät vaan kannattavat nuoremmille suunnattuja esityksiä loppuun leppoisuusdellaan ja harmoniallaan, joka huokuu aina katsojille asti. hyvänä esimerkkinä on pyynikin kesäteatterin häräntappoase.
***

ja ensiviikolla kouluun..